yops.seamk.fi - Opinto-opas
  |   SUOMI   |   ENGLISH   |   WWW
 


Yrittäjyys opinnoissa

Motto: SeAMKin opiskelija on yrittäjähenkinen ja kykenee kehittämään ja luomaan myös uutta liiketoimintaa.

Yrittäjyys ja sen edistäminen nähdään kolmella tavalla.

  1. Yrittäjyys on yrittäjämäistä toimintaa. Tätä voidaan nimittää myös yrittäjämäisyydeksi, jolla ei välttämättä tarvitse olla suoraa yhteyttä liiketoimintaan tai yritystoiminnan harjoittamiseen.
  2. Yrittäjyys määritellään uuden liiketoiminnan luomiseksi tai olemassa olevan kehittämiseksi. Tällöin yrittäjyyteen enenevässä määrin liitetään liiketoimintaosaamiseksi kutsuttuja taitoja.
  3. Yrittäjyys määritellään oman liiketoiminnan käynnistämiseksi.

SeAMK:n opiskelijoihin kohdistuvassa yrittäjyyden edistämisessä on kolme tavoitetasoa:

  1. Yrittäjähenkisyyden sekä myönteisen yrittäjyysasenteen että kiinnostuksen aikaansaaminen yrittäjyyttä kohtaan,
  2. tiedollisten ja taidollisten valmiuksien parantaminen harkinnanarvoiseksi uravalinnaksi sekä
  3. yrittäjyyttä vakavasti harkitsevien ja siksi aikovien opiskelijoiden tukeminen ja ohjaaminen kohti omaa yritystoimintaa.

Yrittäjähenkisyyttä kehitetään erityisesti innovatiivisuutta, luovuutta, visiointikykyä sekä riskinottokykyä edistävillä pedagogisilla ja menetelmällisillä käytännöillä jokaisessa koulutusohjelmassa. Tällaisten menetelmien hyödyntäminen ei ole riippuvaista kyseisen opintojakson varsinaisesta sisällöstä. Lisäksi yrittäjähenkisyyttä edistetään erilaisilla yhteisillä teemapäivillä, kuten esim. SeAMK Myrsky.

Yrittäjyyteen liittyviä tietojen ja taitojen edistämisen laajempia pedagogisia ratkaisuja ja oppimisympäristöjä eri yksiköissä ovat esim. harjoitusyritystoiminta, kumppaniyritystoiminta, projektipaja, virtuaalimetsäkonttori, työelämälähtöinen projektioppiminen, SeAMK Hyvinvointipalvelut, Young skills- ja Raami-osuuskunnat.

Eri-asteisesti yrittäjyyttä harkitseville ja aikoville tarjotaan pedagogisten menetelmien ja oman koulutusohjelman tarjonnan lisäksi koulutusalarajat ylittäviä opintojaksoja, kuten esimerkiksi Ideointi innovaatioiden tukena, Liiketoiminnan suunnitelmallinen käynnistäminen, Tulevaisuuden ennakointi ja innovatiivinen liiketoiminta, Yritystoiminnan ABC. Valtakunnallinen Sytyttäjä-kilpailu tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden kilpailla liikeideoilla. Lisäksi yrityksen liiketoiminnan kehittämiseksi on tarjolla mm. seuraavia yhteisiä opintojaksoja: Yrityksen perustajan taloussuunnittelu ja -työkalut, Liiketoiminnan kasvattaminen, Perheyrittäjyys ja sukupolvenvaihdos, Verkostot liiketoiminnassa.

Yrittäjyyteen liittyviä tietoja, taitoja ja asenteita seurataan SeAMK:ssa Entre Intentio -mittarilla. Mittarilla mitataan opiskelijoiden yrittäjyyskiinnostuksen, -harkinnan -aikomusten sekä -kompetenssien kehittymistä opintojen alusta valmistumiseen saakka. Työkalun avulla voidaan seurata erilaisten yrittäjyyden edistämistoimenpiteiden vaikutusta asenteiden ja aikomusten kehittymiseen. Työkalun keskeisenä käytännön tavoitteena on saada esiin yrittäjyyttä harkitsevien ja aikovien potentiaalinen joukko mahdollisimman aikaisessa vaiheessa opintoja ja tarjota heille uraohjauksen kautta yrittäjyyspolkua eli yrittäjyyttä edistäviä opintoja sekä Yritystallia. Jokaisessa koulutusohjelmassa tarjotaan opiskelijalle mahdollisuutta osallistua opintojen ohessa Yritystalli -toimintaan. Yritystallissa opiskelija voi tutkinnon suorittamisen aikana samalla kehittää omaa yritysideaansa sekä osaamistaan tulevana yrittäjänä ja kytkeä tämän omiin opintoihinsa. Jokaisessa yksikössä on nimetty yritystallipäällikkö.

Yritystallipäälliköt yksiköissä ja toimipisteissä:

SeAMK Kulttuuri: Merja Juppo
SeAMK Liiketoiminta, Seinäjoki: Helena Hannu ja Tero Turunen, Kauhajoki: Elina Ojala-Wahlroos
SeAMK Maa- ja metsätalous: Ilmajoki: Ähtäri: Heikki Holma
SeAMK Tekniikka: Jari Rajamäki
SeAMK Sosiaali- ja terveysala: Minna Hautamäki




ops.seamk.fi - Kampusranta 11, 2.krs (Frami F), 60320 SEINÄJOKI - Puhelin: +358 20 124 5000 - Faksi: +358 20 124 5001 - opintotoimisto@seamk.fi