yops.seamk.fi - Opinto-opas
  |   SUOMI   |   ENGLISH   |   WWW
 


Käytännön tietoa ulkomaisille opiskelijoille

Suomen koulutusjärjestelmä

Suomen koulutusjärjestelmään kuuluu yhdeksänvuotinen peruskoulu, yleinen tai ammatillinen toisen asteen koulutus ja korkea-asteen koulutus, jota toteutetaan duaalimallin mukaisesti yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja muissa korkeakouluissa. Aikuiskoulutusta tarjoavat yksityiset organisaatiot, iltakoulut, ammatilliset oppilaitokset sekä korkea-asteen oppilaitokset. www.minedu.fi

Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on tarjota laadukasta ammatillista korkea-asteen koulutusta ja toteuttaa muun muassa alueen työelämän tarpeita vastaavaa soveltavaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Ammattikorkeakoulujärjestelmän rakentaminen aloitettiin Suomessa vuonna 1991, tänä päivänä Suomessa on 25 ammattikorkeakoulua.

Ammattikorkeakouluopintoihin kuuluu sekä teoreettisia opintoja että käytännön harjoittelua omalla opiskelualalla. Opiskelu- ja opetusmenetelmiä on käytössä monia erilaisia ja opiskelijan omaa vastuuta opintojensa etenemisestä korostetaan. Tiedon määrän lisääntyessä opiskelijan on tärkeää omaksua ajatus elinikäisestä oppimisesta sekä itsenäisestä tiedonhausta opiskeluaikana ja valmistumisen jälkeen. Ammattikorkeakoulututkinto tuottaa valmiudet vaativiin työelämän tehtäviin. Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö päättää koulutusohjelmien sisällöistä ja tutkintonimikkeistä. Suomalaiset ammattikorkeakoulututkinnot vastaavat pääosin eurooppalaisten korkeakoulujen bachelor   ja master -tutkintoja.

25-64-vuotiaista suomalaisista korkea-asteen tutkinto on yli kolmasosalla (35 %), mikä on korkein luku EU-maissa.   

Perustietoa Suomesta

Asukasmäärä: 5,4 miljoonaa asukasta. Odotettu elinikä yksi korkeimpia maailmassa eli miehillä 76,5 ja naisilla 83,2 vuotta.
Pinta-ala: 390 920 neliökilometriä, yksi Euroopan suurimmista maista. Noin 70 prosenttia pinta-alasta on metsää, järviä on lähes 200 000. Maan pohjoisosa Lappi sijaitsee pohjoisella napapiirillä.
Asukastiheys: 18 asukasta neliökilometrillä.
Pääkaupunki: Helsinki, jossa 550 000 asukasta. Muita suurimpia kaupunkeja Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu ja Jyväskylä.
Kieli: viralliset kielet suomen kieli (90 %) ja ruotsin kieli (5,4 %), myös englantia puhutaan laajalti.
Uskonto: evankelis-luterilaisia (78 %), ortodokseja (1 %), lisäksi muiden uskontojen edustajia.
Hallinto: itsenäinen tasavalta vuodesta 1917, vuodesta 2012 valtion päämiehenä on ollut Presidentti Sauli Niinistö. Parlamentin eli eduskunnan muodostaa 200 kansanedustajaa, jotka valitaan neljän vuoden välein pidettävillä vaaleilla.
EU:n jäsen Suomi on ollut vuodesta 1995. Yhteistyö muiden Pohjoismaiden kanssa on myös aktiivista. Venäjään on myös hyvät poliittiset ja kaupalliset suhteet.
Valuutta: euro (EUR)

Vaikka Suomi sijaitsee Pohjois-Euroopassa, ei ilmasto kuitenkaan ole niin kylmä kuin mitä sijainnin perusteella voitaisiin päätellä. Talvella lämpötila laskee nollan alapuolelle. Kesät ovat valoisia ja lämpimiä, maan pohjoisosissa aurinko ei keskikesällä laske lainkaan.

Teollistuminen alkoi Suomessa 19. vuosisadalla ja kasvu oli nopeaa erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Perinteisesti metsä- ja puuteollisuudella on ollut merkittävä rooli maan taloudelliselle kehitykselle. Myös elektroniikka-, metalli- ja koneteollisuus sekä kemian- ja tekstiiliteollisuus ovat merkittäviä. Tänä päivänä Suomi tunnetaan hightech- tuotteistaan. Työttömien määrä oli 8,4 % huhtikuussa 2012.

Maahan tuloon liittyvät käytänteet

Passi

Pohjoismaissa asuvat voivat saapua Suomeen sekä asua, työskennellä ja opiskella Suomessa ilman rajoituksia, mutta yleensä muualta saapuvilla täytyy olla voimassaoleva passi mukanaan. www.formin.fi

Viisumi

Opiskelijat, jotka tulevat Suomeen EU-maista ja useista muista maista eivät tarvitse viisumia maahantulon yhteydessä. Mikäli opiskelija tulee maasta, josta tulevalta vaaditaan viisumi, on viisumi anottava opiskelijan omassa maassa sijaitsevasta Suomen suurlähetystöstä tai konsulaatista. Mikäli Suomeen pääsykokeeseen saapuva tutkinto-opiskelijaksi hakeva henkilö on joutunut anomaan viisumin tullakseen maahan, joutuu hän yleensä hankkimaan uuden viisumin aloittaessaan opiskelunsa, koska pääsykokeeseen tuloon oikeuttava viisumi on sallinut vain lyhyen maassaoloajan. Syyskuun alussa 2007 on astunut voimaan laki, joka edellyttää EU ja ETA -alueen ulkopuolelta tulevilta ulkomaisilta opiskelijoilta tietyn suuruista vakuutusta edellytyksenä sille, että heille myönnetään viisumi Suomeen. www.formin.fi

Oleskelulupa

Oleskelulupa tarvitaan, mikäli henkilön oleskelu maassa kestää yli kolme kuukautta, poikkeuksena tästä ovat Pohjoismaiden kansalaiset, jotka eivät oleskelulupaa tarvitse. Myöskään EU-kansalaiset (mukaan lukien Islanti, Liechtenstein, Norja ja Sveitsi) eivät tarvitse oleskelulupaa, mutta heidän tulee rekisteröityä paikallisella poliisilaitoksella Suomessa, mikäli heidän oleskelunsa Suomessa kestää yli kolme kuukautta. Muiden maiden kuin Pohjoismaiden kansalaiset voivat joutua osoittamaa myös rahallisen toimeentulonsa Suomessa. EU ja ETA -alueen ulkopuolelta tulevat opiskelijat anovat oleskelulupaa omassa maassaan sijaitsevasta Suomen lähetystöstä. Opiskelijan täytyy osoittaa, että hänellä on vähintään 500 euron kuukausitulot, jolla hän pystyy kattamaan elinkustannuksensa Suomessa. Oleskeluluvan saa yleensä vuodeksi kerrallaan. Oleskeluluvan pidentämiseksi opiskelijan on riittävän toimeentulon lisäksi osoitettava, että hän on suorittanut vaadittavan määrän opintoja, hänen on oltava myös kirjoilla ja päätoimisena opiskelijana suomalaisessa korkeakoulussa. Anomus oleskeluluvan pidentämisestä jätetään paikalliselle poliisilaitokselle Suomessa. www.formin.fi

Työlupa

EU kansalaiset sekä Islannin, Liechtensteinin, Norjan ja Sveitsin kansalaiset voivat työskennellä ilman työlupaa opiskellessaan Suomessa. Muista maista tuleville opiskelijoille oleskelulupa sallii työskentelyn opiskelun ohessa tietyin rajoituksin, muun muassa koulutusohjelman käytännön harjoitteluun kuuluvan työskentelyn. Opiskelun ohessa tehtävä osa-aikatyö ei yleensä saa ylittää 20 tuntia viikossa, kuitenkin loma-aikoina, jolloin opetusta ei ole tarjolla, voi opiskelija olla kokopäivätyössä. www.formin.fi

Matkustaminen Suomessa

Seinäjoen lähimmät lentokentät ovat Rengonharjun lentokenttä (10 km kau-pungin keskustasta) ja Vaasan lentokenttä (70 km Seinäjoelta). Lento Helsingistä Rengonharjun kentälle kestää vain vajaan tunnin. Nopein junayhteys Helsingistä Seinäjoelle on tällä hetkellä 2 t 30 min. Suomessa on oikeanpuolinen liikenne ja turvavöiden käyttö samoin kuin ajovalojenkin käyttö aina on pakollista. Matkapuhelimen käyttö on sallittua vain hands-freetä käyttäen ja alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen on kiellettyä. Ajokortin voi saada 18 vuotta täytettyään.

Terveydenhuolto ja sosiaaliturva

Terveydenhoitajan, lääkärin ja psykologin palvelut

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on ollut mukana syyskuun 2011 alusta alkaen kolmivuotisessa YTHS kokeilussa, jonka puitteissa järjestetään Seinäjoella opiskeleville tutkinto-opiskelijoille seuraavat palvelut:

  • terveyden- ja sairaanhoitopalvelut
  • mielenterveys- ja päihdetyö
  • seksuaaliterveyden edistäminen 
  • suun terveydenhuolto

Terveydenhoito YTHS:n kautta maksaa opiskelijalle 44 euroa lukuvuodessa. YTHS sopimuksen piiriin kuuluvat SeAMKin suomalaiset ja ulkomaiset tutkinto-opiskelijat, ulkomaiset vaihto-opiskelijat eivät kuulu sopimuksen piiriin.  Vaihto-opiskelijat voivat käyttää toimipisteiden tarjoamia muita terveydenhuollon palveluita.

Seinäjoen ulkopuolella opiskelevat käyttävät normaalisti toimipisteen tarjoamia terveydenhoitopalveluita.

Opiskelija voi myös tarvittaessa asioida terveyskeskuksessa. Terveyskeskuslääkärin vastaanotolle on varattava aika puhelimitse. Yleensä terveyskeskuksissa on päivystysvastaanotto avoinna myös iltaisin ja viikonloppuisin. EU ja ETA -alueelta sekä Sveitsistä tulevat opiskelijat voivat käyttää terveyskeskuspalveluja samalla tavalla kuin Suomenkin kansalaiset, mikäli heillä on Eurooppalainen sairaanhoitokortti mukanaan. Yksi terveyskeskuskäynti maksaa noin 15 euroa, vuosimaksun ollessa noin 30 euroa. Erikoissairaanhoitoon tarvitaan aina lähete terveyskeskuksen lääkäriltä. Pohjoismaista tulevat ja yli kuusi kuukautta Suomessa asuvat opiskelijat täyttävät Pohjoismaiden välisen maahanmuuttolomakkeen. Muista maista tulevat opiskelijat saavat lisätietoja terveydenhuoltoon liittyen suurlähetystöistä ja konsulaateista. Seinäjoella ja lähiympäristössä on myös useita yksityislääkäripalveluja. Yksityislääkärillä käynti maksaa vähintään noin 50 euroa. Ilman vakuutusta yksityislääkäripalvelut ja sairaalassa olo voivat tulla todella kalliiksi.

Hammaslääkäri

Hammaslääkärin palvelut eivät yleensä ole ilmaisia opiskelijoille, mutta on edullisempaa mennä kunnallisen hammaslääkärin vastaanotolle kuin yksityiselle hammaslääkärille. Seinäjoella opiskelevat tutkinto-opiskelijat saavat hammaslääkäripalvelut YTHS:n kautta maksettuaan YTHS-maksun.

Apteekit

Suomalaisissa apteekeissa on laaja valikoima lääkkeitä ja muita apteekkituotteita, joita voi ostaa ilman reseptiä. Mikäli lääkkeen ostamiseen tarvitaan resepti, vaatii tämä lääkärissä käyntiä. Lisätietoja terveydenhuoltoon liittyen saa oman koulutusyksikön terveydenhoitajalta.

Tietoa koulutuspaikkakunnista

Seinäjoki www.seinajoki.fi
Ilmajoki www.ilmajoki.fi
Jurva www.jurva.fi
Kauhajoki www.kauhajoki.fi
Ähtäri www.ahtari.fi




ops.seamk.fi - Kampusranta 11, 2.krs (Frami F), 60320 SEINÄJOKI - Puhelin: +358 20 124 5000 - Faksi: +358 20 124 5001 - opintotoimisto@seamk.fi