FI EN WWW



Opinto-opas 2014 - 2015

Rehtorin tervehdys

Tervetuloa Seinäjoen ammattikorkeakouluun!

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on toiminut yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja. Lukuvuosi 2014–2015 on SeAMKin 19. vuosi vakinaisena ammattikorkeakouluna. Juuri uudistetun strategiamme mukaan visionamme on olla kansainvälinen, yrittäjähenkinen SeAMK – paras korkeakoulu opiskelijalle. Pyrkimys koulutuksen hyvään laatuun on SeAMKin toimintaa ohjaava periaate.

SeAMK toimii kolmella kampuksella. Asteittainen siirtyminen kahdeksasta toimipisteestä kolmelle kampukselle on tehnyt SeAMKista entistä yhteisöllisemmän. Mahdollisuus monialaisiin, koulutusyksikkörajat ylittäviin yhteisiin opintoihin laajentaa opiskelun näkökulmaa. Myös yhteiset tilat ravintolassa, kahvilassa, opiskelijoiden olohuoneessa ja muualla kampuksilla tarjoavat hyvän tilaisuuden verkostoitumiselle, uusille tuttavuuksille, ystävyyssuhteille ja yhteisille harrastuksille.

Tavoitteenamme on jatkossakin toimia itsenäisenä ja menestyvänä korkeakouluna, jolla on laajat kansalliset ja kansainväliset yhteistyöverkostot sekä työelämän että muiden korkeakoulujen kanssa.

Ammattikorkeakoulussamme ovat edustettuna kaikki työ- ja elinkeinoelämän kannalta keskeiset koulutusalat: tekniikka, liiketalous, kulttuuri, sosiaali- ja terveysala, luonnonvara-ala sekä ravitsemisala. Elokuusta 2013 lähtien nämä alat ovat löytyneet neljän koulutus- ja tutkimusyksikön alta: SeAMK Elintarvike ja maatalous, SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri, SeAMK Sosiaali- ja terveysala sekä SeAMK Tekniikka.

SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri sekä SeAMK Tekniikka toimivat Seinäjoella Framin pääkampuksella. SeAMK Sosiaali- ja terveysala on kahdessa osoitteessa: Seinäjoella pääkampusalueen kaupunginpuoleisella rannalla Keskuskatu 32:ssa ja Koskenalantiellä. SeAMK Elintarvike- ja maatalous sijaitsee niin ikään kahdessa paikassa: Seinäjoella pääkampusalueella ja Ilmajoella. Tässä yksikössä yhdistävät oppinsa ja osaamisensa restonomi- ja agrologiopiskelijat sekä bio- ja elintarviketekniikan insinööriopiskelijat.

SeAMK tarjoaa opetusta noin 4900 opiskelijalle. Päätoimisia päiväopiskelijoita on 18 koulutusohjelmassa, joista kaksi on englanninkielisiä. Näiden rinnalla on aikuiskoulutusta monimuotototeutuksena tai työn ohessa mahdollistettua monimuoto-opetusta, joilla voi suorittaa AMK-tutkintoja tai niiden pohjalle rakentuvia ammatillisia erikoistumisopintoja ja täydennyskoulutusta. Aikuisille tarkoitettuja AMK-tutkinnon monimuotototeutuksia voi suorittaa myös maakuntakorkeakoulupaikkakunnilla. Ylempiä AMK-opintoja voi SeAMKissa opiskella neljällä alalla yhteensä seitsemässä koulutusohjelmassa.

Liiketalouden ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon voi suorittaa myös englanninkielisenä.

Vuosittain opintonsa aloittaa noin 1000 opiskelijaa nuorten koulutuksessa ja aikuisten monimuotototeutuksessa ja tutkinnon suorittaa vuosittain yli 700 opiskelijaa. Opetuksen ja opiskelumuotojen kehittäminen niin, että koulutuksessa yhdistyy työelämää lähellä oleva ajankohtainen osaaminen, on SeAMKin tärkein kehitystehtävä. Yhtenä esimerkkinä tästä on SeAMK FramiPro, monialainen projektioppimiseen perustuva oppimisympäristö, jossa eri aloilta kootut opiskelijaryhmät suorittavat osan tutkinnostaan projekteissa oppien. Tehdyt projektit ovat aitoja työelämän toimeksiantoja, jotka ovat avanneet uusia monialaisia opiskelumahdollisuuksia monelle opiskelijallemme.

SeAMK pyrkii opetuksessaan tarjoamaan valmiuksia yhä kansainvälisemmässä toimintaympäristössä toimimiseen. Kansainvälinen opiskelija- ja opettajavaihto on yksi toimintamme painopisteistä. Opiskelijavaihto- ja harjoittelumahdollisuuksia on tarjolla laajasti: ennen muuta Euroopassa, mutta myös kaikissa muissa maanosissa. Myös SeAMKin kieliopintojen tarjonta on monipuolinen ja laaja.


Hyvä opiskelija!

Tästä oppaasta löytyvät kaikkien tänä lukuvuonna alkavien tutkinto-ohjelmien opetussuunnitelmat opintojaksokuvauksineen sekä yleisinformaatiota opiskelusta Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

Parhainta menestystä opinnoissasi ja hyvää opiskeluaikaa SeAMKissa!


Seinäjoella 19. kesäkuuta 2014

Tapio Varmola
SeAMKin rehtori