Yrittäjyys opinnoissa
Motto: SeAMKin opiskelija on yrittäjähenkinen ja kykenee luomaan ja kehittämään myös uutta kannattavaa ja menestyvää liiketoimintaa.
Yrittäjyys ja sen edistäminen nähdään kolmella toisiaan täydentävällä tavalla.
- Yrittäjyys määritellään yrittäjämäiseksi toiminnaksi. Tätä voidaan nimittää
myös yrittäjämäisyydeksi, jolla voi, mutta ei välttämättä tarvitse olla suoraa
yhteyttä liiketoimintaan tai yritystoiminnan harjoittamiseen.
- Yrittäjyys määritellään uuden liiketoiminnan luomiseksi tai
olemassa olevan kehittämiseksi. Tällöin yrittäjyyteen enenevässä määrin
liitetään liiketoimintaosaamiseksi kutsuttuja tietoja ja taitoja.
- Yrittäjyys määritellään oman liiketoiminnan käynnistämiseen liittyväksi prosessiksi.
SeAMKin opiskelijoiden yrittäjyyden edistämisessä on kolme ulottuvuutta:
- Yrittäjähenkisyyden sekä myönteisen
yrittäjyysasenteen että kiinnostuksen aikaansaaminen yrittäjyyttä
kohtaan,
- tiedollisten ja taidollisten valmiuksien parantaminen niin, että yrittäjyys tulee
harkinnanarvoiseksi uravalinnaksi sekä
- yrittäjyyttä vakavasti
harkitsevien ja siksi aikovien opiskelijoiden tukeminen ja ohjaaminen
kohti omaa yritystoimintaa.
Yrittäjähenkisyyttä kehitetään erityisesti luovuutta, innovatiivisuutta sekä
visiointi- ja riskinottokykyä edistävillä pedagogisilla ja menetelmällisillä
käytännöillä SeAMKin kaikissa koulutusohjelmissa. Tällaisten menetelmien
hyödyntäminen ei ole riippuvaista kyseisen opintojakson varsinaisesta
sisällöstä. Lisäksi yrittäjähenkisyyttä edistetään erilaisilla yhteisillä
teemapäivillä ja yhteisillä monitieteellisillä opintokokonaisuuksilla.
Yrittäjyyteen liittyviä tietojen ja taitojen edistämisen laajempia
pedagogisia ratkaisuja ja oppimisympäristöjä eri yksiköissä ovat esim.
virtuaaliyritystoiminta, kumppaniyritystoiminta, projektipaja,
virtuaalimetsäkonttori, työelämälähtöinen projektioppiminen, SeAMK
Hyvinvointipalvelut, Young skills, Raami-osuuskunnat ja Frami Pro.
Eri-asteisesti yrittäjyyttä harkitseville ja aikoville tarjotaan pedagogisten
menetelmien ja oman koulutusohjelman tarjonnan lisäksi koulutusalarajat
ylittäviä opintojaksoja, kuten esimerkiksi Uuden liiketoiminnan suunnittelu,
Yritystoiminnan ABC ja Ideasta kohti liiketoimintaa. Valtakunnallinen Sytyttäjä-
kilpailu tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden kilpailla liikeideoilla. Lisäksi
yrityksen liiketoiminnan kehittämiseksi on tarjolla mm. seuraavia yhteisiä
opintojaksoja: Yrityksen perustajan taloussuunnittelu ja -työkalut,
Liiketoiminnan kasvattaminen ja kehittäminen, Perheyrittäjyys ja
omistajanvaihdos, Verkostot liiketoiminnassa.
Yrittäjyyteen liittyviä tietoja, taitoja ja asenteita seurataan SeAMKissa Entre
Intentio -mittarilla. Mittarilla mitataan opiskelijoiden yrittäjyyskiinnostuksen,
-harkinnan, -aikomusten sekä -kompetenssien kehittymistä opintojen alusta
valmistumiseen saakka. Työkalun avulla voidaan seurata erilaisten yrittäjyyden
edistämistoimenpiteiden vaikutusta asenteiden ja aikomusten kehittymiseen.
Työkalun keskeisenä käytännön tavoitteena on saada esiin yrittäjyyttä
harkitsevien ja aikovien potentiaalinen joukko mahdollisimman aikaisessa
vaiheessa opintoja ja tarjota heille uraohjauksen kautta yrittäjyyspolkua eli
yrittäjyyttä edistäviä opintoja sekä Yritystallia. Jokaisessa koulutusohjelmassa
tarjotaan opiskelijalle mahdollisuutta osallistua opintojen ohessa Yritystalli-
toimintaan. Yritystallissa opiskelija voi tutkinnon suorittamisen aikana samalla
kehittää omaa yritysideaansa sekä osaamistaan tulevana yrittäjänä ja kytkeä
tämän omiin opintoihinsa. Jokaisessa yksikössä on nimetty yritystallipäällikkö
(tai yhteyshenkilö eri koulutusaloilla).
Yritystallipäälliköt/yhteyshenkilöt yksiköissä ja toimipisteissä:
SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri: Helena Hannu ja Merja Juppo
SeAMK Elintarvike ja maatalous: Heikki Holma ja Elina Ojala
SeAMK Tekniikka: Jari Rajamäki
SeAMK Sosiaali- ja terveysala: Minna Hautamäki ja Sinikka Volanto
Frami Oy:n ja SeAMKin yhteisenä projektina käynnistetty Protomo Seinäjoki
tuo konkreettisen lisän yrityksen perustamista suunnittelevien opiskelijoiden ja
myös henkilökunnan palveluihin. Protomon palvelut kohdistuvat erityisesti
uudenlaisen (innovatiivisen) palvelu-, tuote- tai liikeidean kehittämiseen ennen
yrityksen varsinaista perustamista. Kun käytettävissä on vielä
ammattikorkeakoulujen Tuoteväylän rahoituksellinen tuki, on idean
kehittämiseen tai kaupallisten mahdollisuuksien selvittämiseen mahdollista
käyttää myös maksullista asiantuntija-apua.
Protomo Seinäjoen yhteyshenkilöt: Ville Orrenmaa Frami Oy ja Helena Hannu SeAMK
SeAMK Tuoteväylä-rahoitus: Seliina Päällysaho