Ammattikorkeakouluopinnot
Ammattikorkeakoulujärjestelmä pohjautuu Suomen kansallisiin ja
alueellisiin koulutustarpeisiin. Ammattikorkeakoulut tarjoavat
käytännönläheisen korkeakouluvaihtoehdon ja edustamiensa alojen
korkeinta ammatillista opetusta. Opiskelija hankkii koulutuksensa
aikana sekä työelämässä vaadittavat teoreettiset tiedot että
asiantuntijalta edellytettävän käytännön ammattitaidon.
Opetus ammattikorkeakoulussa on tiedepohjaista, mutta
käytännöllisesti suuntautunutta. Ammattikorkeakouluopiskelu muodostuu
monipuolisista opetus- ja opiskelumenetelmistä, joissa
kontaktiopiskelun määrä on totuttua pienempi ja opiskelijan vastuu
omista opinnoista korostuu. Tieto uusiutuu muuttuvassa ja kehittyvässä
yhteiskunnassa nopeasti. Tästä syystä opiskelussa korostuvat
erityisesti tiedonhankkimis- ja viestintätaidot sekä omien opiskelu- ja
oppimistaitojen ylläpitäminen ja kehittäminen. On myös tärkeätä, että
ammattikorkeakoulun opiskelijat sisäistävät jo opiskeluaikanaan
elinikäisen oppimisen asenteen.
Ammattikorkeakouluopintojen tavoitteena on kouluttaa
oma-aloitteisia, luovia ja yhteistyökykyisiä sekä kansainvälisesti
orientoituneita asiantuntijoita, jotka toimivat jatkuvasti muuttuvassa
ja kehittyvässä yhteiskunnassa alansa suunnittelu-, kehittämis-,
neuvonta-, koulutus- ja esimiestehtävissä sekä yrittäjinä.
Kansainvälisyys on yksi ammattikorkeakoulujen vahvuuksista ja osa
tämän päivän työelämää. Opiskelija voi suorittaa SeAMK:n ja sen
ulkomaisten yhteistyökorkeakoulujen välillä tehtyihin sopimuksiin
perustuen kaksoistutkinnon (double degree) tai yhteistutkinnon (joint
degree) tai hän voi suorittaa vain osan opinnoistaan tai
harjoittelustaan ulkomailla. Ulkomailla suoritetut opinnot luetaan
hyväksi kotimaiseen tutkintoon. Ammattikorkeakoulut tarjoavat myös
kokonaan vieraskielisiä koulutusohjelmia sekä yksittäisiä
vieraskielisiä opintojaksoja. Ammattikorkeakouluissa opiskelee myös
ulkomaisia opiskelijoita eri puolilta maailmaa.
Yhteistyö elinkeino-, työ- ja kulttuurielämän, erilaisten yritysten
ja julkisten organisaatioiden kanssa on keskeinen osa
ammattikorkeakoulun toimintaa. Harjoittelu, erilaiset projektit ja
opinnäytetyö toteutetaan yhteistyössä yritysten ja yhteisöjen kanssa.
Monien opiskelijoiden mielestä työharjoittelu on yksi parhaimmista
ammattikorkeakouluopiskelun vaiheista. Harjoittelupaikka voi vaikuttaa
merkittävästi omaan tulevaisuuteen ja siitä voi tulla ensimmäinen
varsinainen työpaikka valmistumisen jälkeen.
FramiPro on SeAMKin uusi vuonna 2012 käynnistyvä yhteinen avoin oppimisympäristö, jossa poikkitieteellisesti kootut opiskelijaryhmät suorittavat osan tutkinnostaan projekteissa oppien. Oppiminen perustuu työelämän toimeksiantoihin, joita opiskelijat ratkovat kokeillen, tutkien ja innovatiivisesti uutta luoden. Lisätietoa osoitteesta www.seamk.fi/framipro.
Tutkintojen ja muun osaamisen viitekehys
Eurooppalainen tutkintojen ja osaamisen viitekehys (EQF)
muodostuu kahdeksasta tasosta, jotka kattavat kaikki tutkinnot
perustasosta edistyneeseen tasoon. EQF-tasojen määrittely perustuu
oppimistulosten kuvailuun. EQF kuvaa oppijan tietoja, taitoja ja
pätevyyttä riippumatta siitä, missä järjestelmässä tutkinto on
suoritettu tai pätevyys hankittu. EQF sisältää yleissivistävän,
ammatillisen ja korkea-asteen koulutuksen.
Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen tarkoituksena on kytkeä
yhteen eri maiden tutkintojärjestelmiä siten, että tutkintojen
vertailtavuus ja ymmärrettävyys helpottuu. Viitekehyksen päätavoitteina
on edistää kansalaisten liikkuvuutta maiden välillä ja helpottaa
elinikäistä oppimista. Tavoitteena on myös parantaa tutkintojen
avoimuutta ja siirrettävyyttä sekä kokemuksen kautta hankittujen
oppimistulosten tunnustamista osaksi opintoja.
Kansallinen viitekehys (NQF) on kuvaus Suomessa
suoritettavista tutkinnoista ja korkeakoulutettujen
erityispätevyyksistä. Tavoitteena on kuvata suomalaiset tutkinnot ja
niiden edellyttämä osaaminen yhdenmukaisella, ymmärrettävällä ja
vertailukelpoisella tavalla. Osaaminen kuvataan tietoina, taitoina ja
pätevyyksinä, jotka toimivat tavoitteiden asettelun ja arvioinnin
lähtökohtina.
Suomen kansallisessa tutkintojen viitekehyksessä kaikki tutkinnot on
sijoitettu jollekin kahdeksasta viitekehyksen vaativuustasosta.
Ammattikorkeakoulututkinnot on sijoitettu tasolle 6 ja ylemmät
ammattikorkeakoulututkinnot tasolle 7. Tasojen edellyttämä osaaminen on
kansallisen viitekehyksen luonnoksessa kuvattu seuraavasti:
NQF, Taso 6
Ammattikorkeakoulututkinto ja alempi korkeakoulututkinto
Hallitsee laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa tiedot, joihin
liittyy teorioiden, keskeisten käsitteiden, menetelmien ja
periaatteiden kriittinen ymmärtäminen ja arvioiminen. Ymmärtää
ammatillisten tehtäväalueiden ja/tai tieteenalojen kattavuuden ja
rajat. Hallitsee edistyneet taidot, jotka osoittavat asioiden
hallintaa, kykyä soveltaa ja kykyä luoviin ratkaisuihin, joita
vaaditaan erikoistuneella ammatti-, tieteen- tai taiteenalalla
monimutkaisten tai ennakoimattomien ongelmien ratkaisemiseksi.
Kykenee johtamaan monimutkaisia ammatillisia toimia tai hankkeita
tai kykenee työskentelemään itsenäisesti alan asiantuntijatehtävissä.
Kykenee päätöksentekoon ennakoimattomissa toimintaympäristöissä.
Perusedellytykset toimia alan itsenäisenä yrittäjänä. Kykenee
vastaamaan oman osaamisensa arvioinnin ja kehittämisen lisäksi
yksittäisten henkilöiden ja ryhmien kehityksestä.
Valmius jatkuvaan oppimiseen. Osaa viestiä riittävästi suullisesti
ja kirjallisesti sekä alan että alan ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
itsenäiseen kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen toisella
kotimaisella ja vähintään yhdellä vieraalla kielellä.
NQF, taso 7
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja ylempi korkeakoulututkinto
Hallitsee laaja-alaiset ja pitkälle erikoistuneet oman alansa
erityisosaamista vastaavat käsitteet, menetelmät ja tiedot, joita
käytetään itsenäisen ajattelun ja/tai tutkimuksen perustana. Ymmärtää
alan ja eri alojen rajapintojen tietoihin liittyviä kysymyksiä ja
tarkastelee niitä ja uutta tietoa kriittisesti. Kykenee ratkaisemaan
vaativia ongelmia tutkimus- ja/tai innovaatiotoiminnassa, jossa
kehitetään uusia tietoja ja menettelyjä sekä sovelletaan ja yhdistetään
eri alojen tietoja.
Kykenee työskentelemään itsenäisesti alan vaativissa
asiantuntijatehtävissä tai yrittäjänä. Kykenee johtamaan ja kehittämään
monimutkaisia, ennakoimattomia ja uusia strategisia lähestymistapoja.
Kykenee johtamaan asioita ja/tai ihmisiä. Kykenee arvioimaan
yksittäisten henkilöiden ja ryhmien toimintaa. Kykenee kartuttamaan
oman alansa tietoja ja käytäntöjä ja/tai vastaamaan muiden kehityksestä.
Valmius jatkuvaan oppimiseen. Osaa viestiä hyvin suullisesti ja
kirjallisesti sekä alan että alan ulkopuoliselle yleisölle. Kykenee
vaativaan kansainväliseen viestintään ja vuorovaikutukseen toisella
kotimaisella ja vähintään yhdellä vieraalla kielellä.
Ammattikorkeakoulututkintojen kompetenssit
Kompetenssit ovat laajoja osaamiskokonaisuuksia - yksilön tietojen,
taitojen ja asenteiden yhdistelmiä. Kompetenssit kuvaavat pätevyyttä,
suorituspotentiaalia ja kykyä suoriutua ammattiin kuuluvista
työtehtävistä.
Yhteiset/yleiset kompetenssit ovat eri koulutusohjelmille yhteisiä
osaamisalueita, mutta niiden erityispiirteet ja tärkeys voivat
vaihdella eri ammateissa ja työtehtävissä. Yleiset kompetenssit luovat
perustan työelämässä toimimiselle, yhteistyölle ja asiantuntijuuden
kehittymiselle. Koulutusohjelmakohtaiset kompetenssit muodostavat
opiskelijan ammatillisen asiantuntijuuden kehittymisen perustan. Ne on
ilmaistu ao. koulutusohjelman yhteydessä.
Ammattikorkeakoulututkintojen yleiset kompetenssit
Arene ry:n suositus
Yleiset kompetenssit
(Generic competences) |
Osaamisalueen kuvaus,
ammattikorkeakoulututkinto
(Description of the competence, bachelor level)
|
Osaamisalueen kuvaus,
ylempi AMK-tutkinto
(Description of the competence, master level)
|
Oppimisen taidot
(Learning competence) |
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
|
-
osaa monipuolisesti ja tavoitteellisesti
arvioida ja kehittää asiantuntijuuttaan
- osaa hankkia, käsitellä, tuottaa ja
arvioida tietoa kriittisesti ja eri alojen näkökulmista
- kykenee ottamaan vastuuta yhteisön
tavoitteellisesta oppimisesta
|
Eettinen osaaminen
(Ethical competence)
|
- kykenee
ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten
periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon
työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti
osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
|
- kykenee ottamaan vastuuta yhteisön
toiminnasta ja sen seurauksista
- osaa soveltaa alansa ammattieettisiä
periaatteita asiantuntijana ja työelämän kehittäjänä
- osaa tehdä ratkaisuja ottaen huomioon yksilön ja
yhteisön näkökulmat
- osaa edistää tasa-arvoisuuden periaatteiden
toteutumista työyhteisössä
- osaa edistää kestävän kehityksen periaatteiden
ja yhteiskuntavastuun toteutumista
- kykenee johtamaan yhteiskunnallisesti
vaikuttavaa toimintaa eettisiin arvoihin perustuen
|
Työyhteisöosaaminen
(Working community competence)
|
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä
ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja
vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa
oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia
työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa
tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen
työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen
|
- osaa kehittää työyhteisön
toimintaa ja työhyvinvointia
- osaa kehittää työelämän monialaista viestintää
ja vuorovaikutusta
- osaa soveltaa tieto- ja viestintätekniikkaa
tehtävissään
- osaa luoda verkostoja ja kumppanuuksia
- osaa johtaa ja uudistaa toimintaa
monimutkaisissa ja ennakoimattomissa toimintaympäristöissä
- kykenee toimimaan vaativissa
siantuntijatehtävissä, johtamistehtävissä tai yrittäjänä
|
Innovaatio-osaaminen
(Innovation competence)
|
- kykenee luovaan
ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita
soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja
taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
|
- osaa tuottaa uutta tietoa ja
uudistaa toimintatapoja yhdistäen eri alojen osaamista
- osaa johtaa projekteja
- osaa johtaa tutkimus-, kehittämis- ja
innovaatiohankkeita sekä hallitsee tutkimus- ja kehitys-toiminnan
menetelmiä
- osaa kehittää asiakaslähtöistä, kestävää ja
taloudellisesti kannattavaa toimintaa
|
Kansainvälistymisosaaminen
(Internationalization competence)
|
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan
kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa
kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia
|
- kykenee kansainväliseen
viestintään työtehtävissään ja toiminnan kehittämisessä
- osaa toimia kansainvälisissä
toimintaympäristöissä
- osaa ennakoida kansainvälisyys-kehityksen
vaikutuksia ja mahdollisuuksia omalla ammattialallaan
|
Edellisten lisäksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkinto-opetuksessa
painotetaan seuraavia kaikille yhteisiä kompetensseja:
|
Osaamisalueen kuvaus: |
Yrittäjyysosaaminen
|
- ymmärtää yrityksen
toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu
yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia
- ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet ja osaa
analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä
|
Laadunhallintaosaaminen |
- opiskelija tuntee
alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien
vaatimukset
|
Ammattikorkeakouluopintojen rakenne
Ammattikorkeakouluopinnot järjestetään koulutusohjelmina, joiden
laajuus vaihtelee 210–240 opintopisteeseen ja suoritusaika 3,5 - 4
vuoteen koulutus-ohjelmasta riippuen.
Koulutusohjelma on opintokokonaisuus, joka suuntautuu johonkin
työelämän ammatillista asiantuntemusta edellyttävään tehtäväalueeseen
ja sen kehittämisen. Seinäjoen ammattikorkeakoulussa on 20 erilaista
ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusohjelmaa, joista useissa
on lisäksi valittavana erilaisia suuntautumisvaihtoehtoja tai
painopistealueita.
Ammattikorkeakoulututkintoon johtavat opinnot koostuvat perus- ja
ammattiopinnoista, harjoittelusta sekä opinnäytetyöstä.
Opinnot ja niihin kuuluva opetus järjestetään opintojaksoina.
Opintojaksot ovat pakollisia, vaihtoehtoisia tai vapaasti valittavia.
Koulutusohjelman opetussuunnitelmassa määritellään kunkin opintojakson
laajuus opintopisteinä, tavoitteet, sisältö,
kirjallisuus/opiskelumateriaali, oppimismenetelmät, arviointi sekä
mahdollisesti vaadittavat edeltävät opinnot.
Opintojen mitoituksen peruste on opintopiste. Opintojaksot
pisteytetään niiden edellyttämän työmäärän mukaan. Yhden lukuvuoden
opintojen suorittamiseen keskimäärin vaadittava 1 600 tunnin työpanos
vastaa 60 opintopistettä.
Perusopinnot
Perusopinnot antavat opiskelijalle yleiskuvan koulutusohjelmasta
sekä koulutusohjelman tehtäväalueeseen liittyvästä ammattialasta.
Teoreettisten valmiuksien kehittäminen, taloudellinen toiminta,
ympäristön huomioonottaminen ja kansainvälisyys kuuluvat olennaisena
osana perusopintoihin. Opinnoissa perehdytään myös opiskelumenetelmiin
sekä kehitetään erityisesti kieli- ja viestintätaitoja. Perusopintojen
laajuus vaihtelee koulutusaloittain.
Ammattiopinnot
Ammattiopinnoissa tutustutaan koulutusohjelman ammatillisen
tehtäväalueen keskeisiin ongelmakokonaisuuksiin ja sovellutuksiin sekä
niiden tieteellisiin, teknisiin tai taiteellisiin perusteisiin.
Ammattiopinnot luovat pohjaa opiskelijan itsenäiseen työskentelyyn
tehtäväalueen asiantuntijatehtävissä. Ammattiopinnot ovat joko
pakollisia, vaihtoehtoisia tai vapaasti valittavia.
Vapaasti valittavat opinnot
Vapaasti valittavat opinnot voi suorittaa joko Seinäjoen
ammattikorkeakoulussa tai muissa koti- tai ulkomaisissa
korkeakouluissa. Vapaasti valittavien opintojen hyväksymisestä ja
sisällyttämisestä tutkintoon päättää ammattikorkeakoulu.
Harjoittelu
Harjoittelun tarkoituksena on, että opiskelija perehtyy oman
ammattialansa tehtäviin, käytäntöihin ja kulttuureihin todellisessa
työympäristössä, ja että hän oppii soveltamaan oppimaansa käytännössä.
Työharjoittelu on ohjattua ja se jakautuu ajallisesti useaan osaan.
Harjoittelu on pakollinen ja sen laajuus on 30–85 opintopistettä
koulutusohjelmasta riippuen.
Opinnäytetyö
Opintojen loppuvaiheeseen sijoittuvalla opinnäytetyöllä opiskelija
osoittaa valmiutensa soveltaa tietojaan ja taitojaan ammattiopintoihin
liittyvissä käytännön asiantuntijatehtävissä. Opinnäytetyö voi olla
esimerkiksi selvitys- tai tutkimustyö tai projektiluontoinen
tuotekehitys- tai suunnittelutyö. Opinnäytetyö laaditaan kirjallisen
raportin muotoon. Opinnäytetyön laajuus on pääsääntöisesti 15
opintopistettä. Opinnäytetyön loppuvaiheessa opiskelija kirjoittaa
kypsyysnäytteen, jossa hän osoittaa äidinkielen taitonsa ja
perehtyneisyytensä opinnäytetyönsä alaan.
Tutkintojen tuottama kelpoisuus
Ammattikorkeakoulututkinto antaa kelpoisuuden julkiseen virkaan tai
tehtävään, johon vaaditaan korkeakoulututkinto, korkeakoulussa
suoritettu tutkinto, korkeakoulun loppututkinto tai alempi
korkeakoulututkinto (A464/1998).
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto tuottaa julkiseen virkaan
alakohtaisesti saman kelpoisuuden kuin yliopistoissa ja muissa
korkeakouluissa suoritettu maisteritasoinen tutkinto.
Lisätietoja ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta löytyy tämän
oppaan aikuiskoulutusta koskevasta osasta.
Suomalaiset ammattikorkeakoulututkinnot vastaavat muissa Euroopan
maissa vastaavissa korkeakouluissa suoritettuja tutkintoja.
Verkko-opinnot
Verkko-opiskelulla tarkoitetaan tietoverkkojen välityksellä
tapahtuvaa oppimista. Verkko-opintojen tavoitteena on hyödyntää
oppimisprosessissa nykyaikaisten opiskeluvälineiden ja -menetelmien
käyttöä sekä löytää vaihtoehtoisia tapoja suorittaa opintojaksoja.
Verkko-opinnot perustuvat kokonaan tai osittain tietoverkkojen,
erityisesti Internetin kautta saataviin ja siellä oleviin aineistoihin
ja palveluihin. Tavoitteena on, että jokaisella opiskelijalla on
mahdollisuus suorittaa osa opinnoistaan verkko-opintoina (n. 30 op).
Seinäjoen ammattikorkeakoulu käyttää verkko-opintojaksojen
toteutuksessa Moodle -verkko-oppimisympäristöä (lakeusmoodle.epedu.fi).
Moodle tarjoaa opettajalle monipuoliset mahdollisuudet suunnitella ja
toteuttaa verkko-opetusta sekä ohjata opiskelijan oppimisprosessia.
Opiskelijalle ympäristö on helppokäyttöinen ja antaa mahdollisuuden
opiskella joustavasti mistäpäin maailmaa tahansa.
Seinäjoen ammattikorkeakoulun opinnoissa voi olla käytössä myös
Adobe Connect -viestintäjärjestelmäohjelmisto. Connect
-verkkoluennoille osallistuminen edellyttää yleensä tietokoneeseen
liitettävää mikrofoni-kuulokeyhdistelmää ja/tai vain tietokonetta
nettiyhteydellä. Opintojaksoilla voidaan hyödyntää myös sosiaalisen
median verkko-ohjelmistoja.
Eri ammattikorkeakoulujen verkko-opintojaksoja on tarjolla
Virtuaaliammattikorkeakoulun portaalissa www.amk.fi. VirtuaaliAMK
opinnot ovat tarkoitettu tutkinto-opiskelijoille. Ennen hakeutumista
VirtuaaliAMK -portaalin opintoihin, opiskelijan tulee sopia opintojen
suorittamisesta, hyväksiluvusta ym. asioista oman yksikön
koulutusohjelmapäällikön tai opinto-ohjaajan kanssa. Tarkemmat
VirtuaaliAMK -hakeutumisen ohjeet ja hakulomakkeet löytyvät Seinäjoen
ammattikorkeakoulun intrasta
osoitteesta http://intra.epedu.fi/?DeptID=2729.
Lisätietoja verkko-opinnoista antaa suunnittelija Asko Ojanperä,
p. 040 830 4278, asko.ojanpera@seamk.fi