ops.seamk.fi - Opinto-opas
  |   SUOMI   |   ENGLISH   |   WWW
 


Lukuvuosi 2012-2013

Rehtorin tervehdys

Tervetuloa Seinäjoen ammattikorkeakouluun!

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on toiminut lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Lukuvuosi 2012-2013 on Seinäjoen ammattikorkeakoulun 17. toimintavuosi vakinaisena ammattikorkeakouluna. Ammattikorkeakoulun visiona on olla menestyvä, kansainvälinen ja yrittäjähenkinen korkeakoulu. Pyrkimys koulutuksen hyvään laatuun on ammattikorkeakoulun toimintaa ohjaava periaate.

Ammattikorkeakoulut ja yliopistot muokkaavat koulutustarjontaansa kansallisten vaatimusten mukaisesti. Valtakunnallisten kehittämisvaatimusten seurauksena SeAMK muuttaa vuoden 2013 aikana koulutusohjelmarakennettaan ja jatkaa opetustoiminnan keskittämistä Seinäjoelle. Lakkautettavissa koulutusohjelmissa jo opiskelevien sekä niihin kevään 2012 yhteishaussa valittujen uusien opiskelijoiden tutkinnon suorittamismahdollisuus turvataan. Maakunnan elinkeinoelämän ja erityisesti aikuisväestön koulutustarpeet SeAMK pyrkii huomioimaan osallistumalla aktiivisesti Etelä-Pohjanmaan maakuntakorkeakoulun kehittämiseen. Tavoitteenamme on jatkossakin toimia itsenäisenä ja menestyvänä korkeakouluna, jolla on laajat kansalliset ja kansainväliset yhteistyöverkostot sekä työelämän että muiden korkeakoulujen kanssa. Rakenteellisen kehittämisen avulla pyrimme vahvistamaan ammattikorkeakoulumme opetuksen, tutkimuksen ja kehittämistyön edellytyksiä ja edistämään laadukasta opetusta.

Ammattikorkeakoulussamme ovat edustettuna kaikki työ- ja elinkeinoelämän kannalta keskeiset koulutusalat: tekniikka, liiketalous, kulttuuri, sosiaali- ja terveysala, luonnonvara-ala sekä ravitsemisala. Ammattikorkeakoulussa on viisi koulutus- ja tutkimusyksikköä, joissa koulutusta annetaan Seinäjoella, Ilmajoella, Kauhajoella, Kurikassa (Jurva) ja Ähtärissä.

Ammattikorkeakoulumme tarjoaa opetusta noin 4700 opiskelijalle. Nuorten koulutuksen 21 koulutusohjelman rinnalla tarjotaan aikuisille mahdollisuuksia suorittaa tutkintoja tai niiden pohjalle rakentuvia ammatillisia erikoistumisopintoja. Ylempiä ammattikorkeakouluopintoja voi SeAMK:ssa opiskella neljällä alalla yhteensä seitsemässä koulutusohjelmassa.

Vuosittain opintonsa aloittaa noin 1000 opiskelijaa nuorten koulutuksessa ja aikuiskoulutuksessa ja tutkinnon suorittaa lähes 800 opiskelijaa. Opetuksen ja opiskelumuotojen kehittäminen niin, että koulutuksessa yhdistyy työelämää lähellä oleva ajankohtainen osaaminen, on ammattikorkeakoulun tärkein kehitystehtävä. Alkavana lukuvuonna käynnistämme useiden koulutusohjelmien yhteisen ohjelman – FramiPron –toteuttamisen. Uskon, että se avaa uusia haastavia, monialaisia opiskelumahdollisuuksia usealle opintonsa nyt aloittavalle opiskelijalle.

Ammattikorkeakoulu pyrkii opetuksessaan tarjoamaan valmiuksia yhä kansainvälisemmässä toimintaympäristössä toimimiseen. Kansainvälinen opiskelija- ja opettajavaihto on yksi toimintamme painopisteistä. Kansainväliseen osaamiseen liittyviä opiskelijavaihto- ja harjoittelumahdollisuuksia on tarjolla laajasti: ennen muuta Euroopassa, mutta myös kaikissa muissa maanosissa.

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä on arvioinut näitä toimintoja ja heidän kesällä 2011 antamansa palaute otetaan huomioon kehitystyössämme.

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa aloitettiin syksyllä 2011 ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitopalvelujen kokeilu YTHS-mallin mukaisesti. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) tarjoaa monipuolisia terveydenhoitopalveluja kaikille Seinäjoen ammattikorkeakoulun tutkinto-opiskelijoille. Palvelut vastaavat yliopistojen opiskelijoiden terveyspalveluja, joita YTHS on kehittänyt yli 50 vuoden ajan. Terveyspalvelumaksun maksamalla opiskelija saa käyttöönsä Seinäjoen YTHS:n toimipisteestä laadukkaat terveyden- ja sairaanhoitopalvelut joko maksutta tai edulliseen hintaan. Muiden opiskelijoiden terveydenhoito järjestetään entiseen tapaan kuntien toimesta. Kokeilu jatkuu heinäkuun 2014 loppuun asti.


Hyvä opiskelija!

Tästä oppaasta löytyvät kaikkien 21 ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutusohjelman opetussuunnitelmat opintojaksokuvauksineen sekä yleisinformaatiota opiskelusta Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

Parhainta menestystä opinnoissasi ja hyvää opiskeluaikaa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa!


Seinäjoella 18. kesäkuuta 2012

Tapio Varmola
ammattikorkeakoulun rehtori





ops.seamk.fi - Kampusranta 11, 2.krs (Frami F), 60320 SEINÄJOKI - Puhelin: +358 20 124 5000 - Faksi: +358 20 124 5001 - opintotoimisto@seamk.fi - Saavutettavuusseloste