Jos tähtäät urallasi controller-tehtäviin tai talouspäälliköksi, tai vaikkapa treasury-osaajaksi, osaamisaines painottuu sisäiseen laskentaan ja rahoitukseen. Tämän opintokokonaisuuden tavoitteena on edistää kehitysmahdollisuuksiasi näissä tehtävissä niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin liiketoimintaympäristössä. Tavoitteena on, että osaat laatia erilaisia budjetteja ja käyttää niitä suunnittelun apuvälineenä, samoin kuin laatia investointi- ja rahoitussuunnitelmia. Lisäksi osaat suunnitella valittujen investointikohteiden rahoitusmuotoja ja rahoituslähteitä.
Vastuualueen painottumisen mukaisesti tehtävänimikkeenäsi voi olla Assistant Controller, Business Controller, Sales Controller, Finance Controller, tai vaikkapa Treasury Analyst. Viimemainitussa tehtävässä rahoitusmarkkinoiden toimimisen ja rahoitusinstrumenttien tuntemisen lisäksi osaamisalueeseen kuuluu rahoituslainsäädännön tuntemus. Controlling-tiimin jäsenenä tuotat tietoa ja sisäisen laskennan raportteja johdon ja liiketoimintayksiköiden päätöksenteon tueksi. Analysoit ja raportoit yrityksen taloudellista tietoa raportointi- ja talousjärjestelmien avulla. Voit mahdollisesti toimia osaamisesi kartuttua myös controlling-tiimin esimiehenä.
Opintokokonaisuuteen sisältyvä osaaminen on tärkeää, työskentelet sitten pienessä tai suuressa yrityksessä, taloushallinnon avustavissa tehtävissä, esimies- tai johtotehtävissä, alan palveluja tarjoavassa yrityksessä, tai toimiessasi konsultoivana yrittäjänä, niin kotimaassa kuin kansainvälisessäkin liiketoimintaympäristössä.
Opintokokonaisuus muodostuu kolmesta opintojaksosta, jotka ovat:
Budjetointi johtamisen apuna, Investointi- ja rahoitussuunnittelu ja Rahoitusoikeus