Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Opetussuunnitelma

TH

TH

2015-2016                       Yleiset kompetenssit Ammatilliset kompetenssit
Alku 2015-S                       Y1

Oppimisen taidot

- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
Y2

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
Y3

Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen
Y4

Innovaatio-osaaminen

- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
Y5

Kansainvälistymisosaaminen

- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia
Y6

Yrittäjyysosaaminen

- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä
Y7

Laadunhallintaosaaminen

- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset
th1

Sairaanhoidollinen osaaminen

- perustaa työnsä hoitotieteeseen ja lähitieteisiin kohdatessaan ja hoitaessaan asiakkaitaan/potilaitaan sekä heidän lähiverkostojaan
- hallitsee hoitotyön suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin sekä tutkimukseen ja kokemukseen perustuvan ammatillisen päätöksenteon
- osaa käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä ja toteuttaa hoitotyötä turvallisesti
th2

Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö

- Osaa kehittää promotiivista ja preventiivistä terveydenhoitajatyötä eri toimintaympäristöissä
- Osaa toimia kansanterveyden edistämiseksi ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi soveltaen ennakointitietoa kansanterveydestä
- Osaa analysoida näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä terveyden edistämisen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
- Osaa käyttää työnsä perustana keskeistä terveydenhoitajatyötä ohjaavaa lainsäädäntöä sekä kansallisia ja kansainvälisiä sosiaali- ja terveyspoliittisia asiakirjoja
- Osaa kartoittaa asiakkaan voimavaroja, terveyttä suojaavia ja vahvistavia tekijöitä
- Osaa auttaa asiakasta tunnistamaan omia voimavarojaan terveyden ylläpitämisessä ja omahoidossa sekä vahvistaa asiakkaan päätöksentekotaitoja
- Osaa löytää ja tukea erityisen tuen tarpeissa ja syrjäytymisen vaarassa olevia asiakkaita, perheitä ja yhteisöjä
- Osaa käyttää etsivän työn menetelmiä asiakkaiden, heidän perheidensä ja lähiyhteisöjensä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi
- Osaa selittää kulttuurin merkityksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
- Osaa tukea yhteistyössä eri kulttuureista ja kulttuuritaustasta olevia asiakkaita ja perheitä heidän terveytensä, toimintakykynsä ja hyvinvointinsa edistämisessä
- Osaa valita ja käyttää asiakkaan osallisuutta lisääviä ja vaikuttavia toimintamalleja ja työmenetelmiä yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla
- Osaa uudistaa ja kehittää yhteistyössä terveyden edistämisen toimintamalleja ja työmenetelmiä
- Osaa selittää eettisyyteen ja laillisuuteen liittyvät kysymykset käyttäessään viestintäteknologisia työmenetelmiä
- Osaa käyttää ja kehittää innovatiivisesti sekä asiakaslähtöisesti tieto- ja viestintäteknologiaa työssään yhdessä muiden asiasiantuntijoiden kanssa.
th3

Yksilön, perheen ja yhteisön terveydenhoitajatyö

- Osaa ohjata ja tukea asiakkaita parisuhteeseen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lasta odottavan perheen terveyden, hyvinvoinnin ja voimavarojen seurannan ja vahvistamisen yhteistyössä perheen kanssa
- Osaa arvioida odottavan äidin ja sikiön terveyttä ja tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijät sekä ohjata hoitoon tarvittaessa
- Osaa synnytyksen hoidon ja toimia äkillisessä synnytyksessä
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida vastasyntyneen lapsen ja hänen perheensä tuen tarvetta ja vahvistaa osallisuutta
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen, kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa
- Osaa tukea lasta, kouluikäistä ja nuorta terveyttä edistäviin valintoihin
- Osaa kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä
- Osaa arvioida lapsen, kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen
- Osaa ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja –ympäristöä
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida työikäisen, työpaikan ja –yhteisön terveyttä ja työkykyä ylläpitävää ja kuntouttavaa terveydenhoitajatyötä
- Osaa selittää hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteet
- Osaa arvioida työn, työyhteisöjen ja –ympäristöjen vaikutuksia terveyteen
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida tarvittavia toimenpide-ehdotuksia asiakkaiden (yksilö, perhe, ryhmä, työpaikka, työ- tai muu yhteisö) terveyden edistämiseksi
- Osaa toimia moniammatillisessa työyhteisössä ja moniammatillisissa ja –alaisissa verkostoissa
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ikääntyneen terveyttä ja toimintakykyä vahvistavaa terveydenhoitajatyötä
- Osaa arvioida ikääntyneen terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä ja ohjata tarjolla olevien palvelujen käyttöön
- Osaa toimia yhteistyössä ikääntyneen ja hänen omaistensa/ läheistensä kanssa ja tehdä päätöksiä ikääntyneen terveyden edistämiseksi sekä arvokkaan elämän turvaamiseksi
- Osaa toteuttaa kotona tapahtuvaa terveyden- ja sairaanhoitoa.
th4

Terveellisen ja turvallisen ympäristön edistäminen

- Osaa ottaa työssään huomioon erilaiset terveyttä vahvistavat sekä uhkaavat ympäristötekijät
- Osaa edistää eri-ikäisten asiakkaiden terveellistä, turvallista ja esteetöntä ympäristöä
- Osaa tehdä yhteistyötä ympäristöterveyden erityistilanteissa ja poikkeusoloissa
- Osaa ehkäistä suunnitelmallisesti tapaturmia ja hallitsee ensiavun
- Osaa soveltaa työssään tartuntatautien ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä kansallisia ja kansainvälisiä ohjeita sekä säädöksiä kotimaassa esiintyvien tarttuvien tautien ehkäisyn ja hoidon ja osaa ohjata asiakasta niihin liittyvissä kysymyksissä
- Osaa toteuttaa kansallista rokotusohjelmaa ja matkailijan terveysneuvontaa
th5

Yhteiskunnallinen terveydenhoitajatyö

- Osaa tunnistaa yhteiskunnan haasteet ja toimia niiden edellyttämällä tavalla terveyttä edistäen asiakkaidensa parhaaksi
- Osaa puhua asiakaskuntansa puolesta ja tiedottaa näyttöön perustuvasti terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista
- Osaa osallistua väestön terveyttä ja hyvinvointia koskevaan keskusteluun sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla
- Osaa tehdä yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa
- Osaa osallistua palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen yhteistyössä asiantuntijoiden ja palvelun käyttäjien kanssa
- Osaa kehittää terveydenhoitajatyön laatua näyttöön perustuen ja hyödyntää laatusuosituksia työssään
- Osaa seurata terveydenhuollon kustannuksia sekä ehkäisevän työn ja varhaisen tuen vaikuttavuutta
- Osaa tarjota asiakkaalle tarkoituksenmukaisia palveluja ja varmistaa asiakkaan palvelukokonaisuuden jatkuvuuden
- Osaa toimia terveydenhoitajatyön asiantuntijana erilaisissa medioissa.
th6

Terveydenhoitajatyön johtaminen ja kehittäminen

- Osaa noudattaa terveydenhoitajatyön ja terveyden edistämisen arvoja ja eettisiä periaatteita
- Osaa työskennellä itsenäisesti, vastuullisesti ja innovatiivisesti erilaisissa terveydenhoitajan tehtävissä
- Osaa arvioida ja kehittää ammatillista osaamistaan työelämän haasteiden mukaisesti työuran eri vaiheissa
- Osaa soveltaa terveyden- ja hyvinvoinnin strategioita terveydenhoitajatyön suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä
- Osaa toimia monitoimijaisissa työryhmissä, verkostoissa ja hankkeissa.
- Osaa toimia työryhmän vetäjänä ja johtaa sen toimintaa
- Osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- Osaa kehittää työyhteisötaitojaan terveydenhoitajatyössä ja sen johtamisessa ja kehittämisessä
- Osaa selittää terveydenhoitajatyön yrittäjyyden mahdollisuudet
- Osaa tunnistaa oman kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusosaamisensa ja vahvistaa niitä terveyden edistämisen asiantuntijatehtävässään
- Osaa ylläpitää tietoisuuttaan uusimmista tutkimustuloksista ja kehittämisideoista ja soveltaa niitä työssään
- Osaa kehittää terveydenhoitajatyötä aloitteellisesti ja innovatiivisesti yhteiskunnan ja työelämän tarpeesta
 
  Terveydenhoitaja (AMK) 240 op                        

   OP                               
Opiskeluvuosi --> 1.  2.   3.  4.                                  
  Semester --> S K S K S K S K   Yht.                              
  Yearly load --> 61   63   63   53                                    
Koodi Opintokokonaisuus 31 30 32 31 30 33 32 21   240                              
YPO KAIKILLE YHTEISET PERUSOPINNOT                   20                              
YPOA Osaajaksi kehittyminen                   10                              
YPO1A2 Opiskelu- ja työelämäosaamisen kehittyminen 2                 2   x

Oppimisen taidot

- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
x  x                       
YPO2A2 Kansainväliseksi osaajaksi kehittyminen   2               2   x  x       x                  
YPO3A3 Viestintätaidot 1 2               3    x x   x                      
YPO4A3 Tieto- ja viestintätekniikka 3                 3    x    x                      
YPOB Liiketoiminta- ja yrittäjyysosaaminen                   5                              
YPO1B3 Yritystoiminta ja yrittäjyys         3         3    x  x x     x  x                
YPO2B2 Liiketoimintaosaamisen perusteet           2       2   x   x  x  x    x  x              
YPOC Tutkimus- ja projektiosaaminen                   5                              
YPO1C2 Tutkimus- ja kehittämistyön perusteet     2             2    x  x  x  x                    
YPO2C3 Projektitoiminnan perusteet       3           3    x  x x   x                    
STPO SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YHTEISET PERUSOPINNOT                   10                              
STPO101 Asiantuntijana sosiaali- ja terveysalalla   2               2                              
STPO201 Lääkehoidon perusteet 2                 2                              
THO5A3 Englanti   3               3                              
THO6A3 Ruotsi       3           3                              
THO TERVEYDENHOITAJA (AMK) TUTKINTO-OHJELMAKOHTAISET OPINNOT                   207                              
THOA Asiakaslähtöinen ammatillinen osaaminen                   6                              
THO1A2 Ammatilliset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot 2                 2     x

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
x

Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen
                     
THO2A2 Eettisyys hoitotyössä 2                 2     x

THO3A1 Terveydenhoitajan ammatti- ja urakehitys 1   1               1   x

Oppimisen taidot

- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
x

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
x

Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen
x

Innovaatio-osaaminen

- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
x

Kansainvälistymisosaaminen

- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia
                 
THO4A1 Terveydenhoitajan ammatti- ja urakehitys 2               1   1   x

THOB Näyttöön perustuva hoitotyö ja päätöksenteko                   23                              
THO1B3 Näyttöön perustuva hoitotyö 3                 3         x

Innovaatio-osaaminen

- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
                x

Terveydenhoitajatyön johtaminen ja kehittäminen

- Osaa noudattaa terveydenhoitajatyön ja terveyden edistämisen arvoja ja eettisiä periaatteita
- Osaa työskennellä itsenäisesti, vastuullisesti ja innovatiivisesti erilaisissa terveydenhoitajan tehtävissä
- Osaa arvioida ja kehittää ammatillista osaamistaan työelämän haasteiden mukaisesti työuran eri vaiheissa
- Osaa soveltaa terveyden- ja hyvinvoinnin strategioita terveydenhoitajatyön suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä
- Osaa toimia monitoimijaisissa työryhmissä, verkostoissa ja hankkeissa.
- Osaa toimia työryhmän vetäjänä ja johtaa sen toimintaa
- Osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- Osaa kehittää työyhteisötaitojaan terveydenhoitajatyössä ja sen johtamisessa ja kehittämisessä
- Osaa selittää terveydenhoitajatyön yrittäjyyden mahdollisuudet
- Osaa tunnistaa oman kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusosaamisensa ja vahvistaa niitä terveyden edistämisen asiantuntijatehtävässään
- Osaa ylläpitää tietoisuuttaan uusimmista tutkimustuloksista ja kehittämisideoista ja soveltaa niitä työssään
- Osaa kehittää terveydenhoitajatyötä aloitteellisesti ja innovatiivisesti yhteiskunnan ja työelämän tarpeesta
 
THO2B1 Tiedonhankinta 1 1                 1   x

THO3B1 Tiedonhankinta 2       1           1   x

THO4B3 Tutkimus- ja kehittämismenetelmät       3           3   x

THO5B5 Opinnäytetyön suunnitelma       5           5     x

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
  x

Innovaatio-osaaminen

- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
                x

Terveydenhoitajatyön johtaminen ja kehittäminen

- Osaa noudattaa terveydenhoitajatyön ja terveyden edistämisen arvoja ja eettisiä periaatteita
- Osaa työskennellä itsenäisesti, vastuullisesti ja innovatiivisesti erilaisissa terveydenhoitajan tehtävissä
- Osaa arvioida ja kehittää ammatillista osaamistaan työelämän haasteiden mukaisesti työuran eri vaiheissa
- Osaa soveltaa terveyden- ja hyvinvoinnin strategioita terveydenhoitajatyön suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä
- Osaa toimia monitoimijaisissa työryhmissä, verkostoissa ja hankkeissa.
- Osaa toimia työryhmän vetäjänä ja johtaa sen toimintaa
- Osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- Osaa kehittää työyhteisötaitojaan terveydenhoitajatyössä ja sen johtamisessa ja kehittämisessä
- Osaa selittää terveydenhoitajatyön yrittäjyyden mahdollisuudet
- Osaa tunnistaa oman kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusosaamisensa ja vahvistaa niitä terveyden edistämisen asiantuntijatehtävässään
- Osaa ylläpitää tietoisuuttaan uusimmista tutkimustuloksista ja kehittämisideoista ja soveltaa niitä työssään
- Osaa kehittää terveydenhoitajatyötä aloitteellisesti ja innovatiivisesti yhteiskunnan ja työelämän tarpeesta
 
THO6B5 Opinnäytetyön toteutus         5         5     x

THO7B5 Opinnäytetyön esittäminen           5       5     x

THOC Asiakas- ja väestölähtöinen terveyden edistäminen                   9                              
THO1C5 Terveyttä edistävä hoitotyö 5                 5                 x

Sairaanhoidollinen osaaminen

- perustaa työnsä hoitotieteeseen ja lähitieteisiin kohdatessaan ja hoitaessaan asiakkaitaan/potilaitaan sekä heidän lähiverkostojaan
- hallitsee hoitotyön suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin sekä tutkimukseen ja kokemukseen perustuvan ammatillisen päätöksenteon
- osaa käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä ja toteuttaa hoitotyötä turvallisesti
x

Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö

- Osaa kehittää promotiivista ja preventiivistä terveydenhoitajatyötä eri toimintaympäristöissä
- Osaa toimia kansanterveyden edistämiseksi ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi soveltaen ennakointitietoa kansanterveydestä
- Osaa analysoida näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä terveyden edistämisen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
- Osaa käyttää työnsä perustana keskeistä terveydenhoitajatyötä ohjaavaa lainsäädäntöä sekä kansallisia ja kansainvälisiä sosiaali- ja terveyspoliittisia asiakirjoja
- Osaa kartoittaa asiakkaan voimavaroja, terveyttä suojaavia ja vahvistavia tekijöitä
- Osaa auttaa asiakasta tunnistamaan omia voimavarojaan terveyden ylläpitämisessä ja omahoidossa sekä vahvistaa asiakkaan päätöksentekotaitoja
- Osaa löytää ja tukea erityisen tuen tarpeissa ja syrjäytymisen vaarassa olevia asiakkaita, perheitä ja yhteisöjä
- Osaa käyttää etsivän työn menetelmiä asiakkaiden, heidän perheidensä ja lähiyhteisöjensä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi
- Osaa selittää kulttuurin merkityksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
- Osaa tukea yhteistyössä eri kulttuureista ja kulttuuritaustasta olevia asiakkaita ja perheitä heidän terveytensä, toimintakykynsä ja hyvinvointinsa edistämisessä
- Osaa valita ja käyttää asiakkaan osallisuutta lisääviä ja vaikuttavia toimintamalleja ja työmenetelmiä yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla
- Osaa uudistaa ja kehittää yhteistyössä terveyden edistämisen toimintamalleja ja työmenetelmiä
- Osaa selittää eettisyyteen ja laillisuuteen liittyvät kysymykset käyttäessään viestintäteknologisia työmenetelmiä
- Osaa käyttää ja kehittää innovatiivisesti sekä asiakaslähtöisesti tieto- ja viestintäteknologiaa työssään yhdessä muiden asiasiantuntijoiden kanssa.
      x

Terveydenhoitajatyön johtaminen ja kehittäminen

- Osaa noudattaa terveydenhoitajatyön ja terveyden edistämisen arvoja ja eettisiä periaatteita
- Osaa työskennellä itsenäisesti, vastuullisesti ja innovatiivisesti erilaisissa terveydenhoitajan tehtävissä
- Osaa arvioida ja kehittää ammatillista osaamistaan työelämän haasteiden mukaisesti työuran eri vaiheissa
- Osaa soveltaa terveyden- ja hyvinvoinnin strategioita terveydenhoitajatyön suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä
- Osaa toimia monitoimijaisissa työryhmissä, verkostoissa ja hankkeissa.
- Osaa toimia työryhmän vetäjänä ja johtaa sen toimintaa
- Osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- Osaa kehittää työyhteisötaitojaan terveydenhoitajatyössä ja sen johtamisessa ja kehittämisessä
- Osaa selittää terveydenhoitajatyön yrittäjyyden mahdollisuudet
- Osaa tunnistaa oman kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusosaamisensa ja vahvistaa niitä terveyden edistämisen asiantuntijatehtävässään
- Osaa ylläpitää tietoisuuttaan uusimmista tutkimustuloksista ja kehittämisideoista ja soveltaa niitä työssään
- Osaa kehittää terveydenhoitajatyötä aloitteellisesti ja innovatiivisesti yhteiskunnan ja työelämän tarpeesta
 
THO2C2 Kansallinen ja globaali väestön terveys 2                 2           x

THO3C2 Potilaan ja hänen läheisensä ohjaus     2             2                 x

THOD Sosiaali- ja terveyspalvelujen laatu ja turvallisuus                   4                              
THO1D2 Sosiaali- ja terveydenhuolto ja yhteiskunnallinen osaaminen 2                 2       x

Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen
  x

Kansainvälistymisosaaminen

- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia
            x

Yhteiskunnallinen terveydenhoitajatyö

- Osaa tunnistaa yhteiskunnan haasteet ja toimia niiden edellyttämällä tavalla terveyttä edistäen asiakkaidensa parhaaksi
- Osaa puhua asiakaskuntansa puolesta ja tiedottaa näyttöön perustuvasti terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista
- Osaa osallistua väestön terveyttä ja hyvinvointia koskevaan keskusteluun sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla
- Osaa tehdä yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa
- Osaa osallistua palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen yhteistyössä asiantuntijoiden ja palvelun käyttäjien kanssa
- Osaa kehittää terveydenhoitajatyön laatua näyttöön perustuen ja hyödyntää laatusuosituksia työssään
- Osaa seurata terveydenhuollon kustannuksia sekä ehkäisevän työn ja varhaisen tuen vaikuttavuutta
- Osaa tarjota asiakkaalle tarkoituksenmukaisia palveluja ja varmistaa asiakkaan palvelukokonaisuuden jatkuvuuden
- Osaa toimia terveydenhoitajatyön asiantuntijana erilaisissa medioissa.
   
THO2D2 eTerveys sosiaali- ja terveyspalveluissa           2       2       x

THOE Turvallinen lääke- ja nestehoito                   8                              
THO1E3 Lääkehoito ja lääkelaskenta   3               3                 x

Sairaanhoidollinen osaaminen

- perustaa työnsä hoitotieteeseen ja lähitieteisiin kohdatessaan ja hoitaessaan asiakkaitaan/potilaitaan sekä heidän lähiverkostojaan
- hallitsee hoitotyön suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin sekä tutkimukseen ja kokemukseen perustuvan ammatillisen päätöksenteon
- osaa käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä ja toteuttaa hoitotyötä turvallisesti
           
THO2E2 Lääke- ja nestehoito     2             2                 x

THO3E3 Farmakologia     3             3                 x

THOF Asiakaslähtöinen kliininen osaaminen                   37                              
THO1F3 Kliinisen hoitotyön perusteet 1 3                 3     x

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
          x

Sairaanhoidollinen osaaminen

- perustaa työnsä hoitotieteeseen ja lähitieteisiin kohdatessaan ja hoitaessaan asiakkaitaan/potilaitaan sekä heidän lähiverkostojaan
- hallitsee hoitotyön suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin sekä tutkimukseen ja kokemukseen perustuvan ammatillisen päätöksenteon
- osaa käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä ja toteuttaa hoitotyötä turvallisesti
           
THO2F8 Kliinisen hoitotyön perusteet 2   8               8     x

THO3F60 Kliininen hoitotyö 1     6             6     x

THO4F60 Kliininen hoitotyö 2     6             6     x

THO5F4 Mielenterveys- ja päihdehoitotyö       4           4     x

THO6F2 Gerontologinen hoitotyö       2           2     x

THO7F4 Äitiyshuolto ja lasten hoitotyö         4         4     x

THO8F2 Vastaanotto- ja polikliininen hoitotyö         2         2     x

THO9F2 Terveysteknologia ja digitaalisuus hoitotyössä     2             2     x

THOG Hoitotyön kliinisen osaamisen harjoittelu                   60                              
THO1G3 Terveyden edistämisen harjoittelu 3                 3     x

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
x

Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen
          x

Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö

- Osaa kehittää promotiivista ja preventiivistä terveydenhoitajatyötä eri toimintaympäristöissä
- Osaa toimia kansanterveyden edistämiseksi ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi soveltaen ennakointitietoa kansanterveydestä
- Osaa analysoida näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä terveyden edistämisen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
- Osaa käyttää työnsä perustana keskeistä terveydenhoitajatyötä ohjaavaa lainsäädäntöä sekä kansallisia ja kansainvälisiä sosiaali- ja terveyspoliittisia asiakirjoja
- Osaa kartoittaa asiakkaan voimavaroja, terveyttä suojaavia ja vahvistavia tekijöitä
- Osaa auttaa asiakasta tunnistamaan omia voimavarojaan terveyden ylläpitämisessä ja omahoidossa sekä vahvistaa asiakkaan päätöksentekotaitoja
- Osaa löytää ja tukea erityisen tuen tarpeissa ja syrjäytymisen vaarassa olevia asiakkaita, perheitä ja yhteisöjä
- Osaa käyttää etsivän työn menetelmiä asiakkaiden, heidän perheidensä ja lähiyhteisöjensä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi
- Osaa selittää kulttuurin merkityksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
- Osaa tukea yhteistyössä eri kulttuureista ja kulttuuritaustasta olevia asiakkaita ja perheitä heidän terveytensä, toimintakykynsä ja hyvinvointinsa edistämisessä
- Osaa valita ja käyttää asiakkaan osallisuutta lisääviä ja vaikuttavia toimintamalleja ja työmenetelmiä yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla
- Osaa uudistaa ja kehittää yhteistyössä terveyden edistämisen toimintamalleja ja työmenetelmiä
- Osaa selittää eettisyyteen ja laillisuuteen liittyvät kysymykset käyttäessään viestintäteknologisia työmenetelmiä
- Osaa käyttää ja kehittää innovatiivisesti sekä asiakaslähtöisesti tieto- ja viestintäteknologiaa työssään yhdessä muiden asiasiantuntijoiden kanssa.
         
THO2G90 Kliinisen hoitotyön perustaitojen harjoittelu   9               9     x

THO3G91 Kliinisen hoitotyön harjoittelu 1     9             9     x

THO4G91 Kliinisen hoitotyön harjoittelu 2       9           9     x

THO5G7 Mielenterveyden hoitotyön harjoittelu         7         7     x

THO6G60 Lasten hoitotyön harjoittelu           6       6     x

THO7G6 Vastaanotto- tai polikliinisen hoitotyön harjoittelu           6       6     x

THO8G4 Projektitoiminnan harjoittelu           4       4     x

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
x

Työyhteisöosaaminen

- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen
x

Innovaatio-osaaminen

- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
x

Kansainvälistymisosaaminen

- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia
    x

Sairaanhoidollinen osaaminen

- perustaa työnsä hoitotieteeseen ja lähitieteisiin kohdatessaan ja hoitaessaan asiakkaitaan/potilaitaan sekä heidän lähiverkostojaan
- hallitsee hoitotyön suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin sekä tutkimukseen ja kokemukseen perustuvan ammatillisen päätöksenteon
- osaa käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä ja toteuttaa hoitotyötä turvallisesti
x

Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö

- Osaa kehittää promotiivista ja preventiivistä terveydenhoitajatyötä eri toimintaympäristöissä
- Osaa toimia kansanterveyden edistämiseksi ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi soveltaen ennakointitietoa kansanterveydestä
- Osaa analysoida näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä terveyden edistämisen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
- Osaa käyttää työnsä perustana keskeistä terveydenhoitajatyötä ohjaavaa lainsäädäntöä sekä kansallisia ja kansainvälisiä sosiaali- ja terveyspoliittisia asiakirjoja
- Osaa kartoittaa asiakkaan voimavaroja, terveyttä suojaavia ja vahvistavia tekijöitä
- Osaa auttaa asiakasta tunnistamaan omia voimavarojaan terveyden ylläpitämisessä ja omahoidossa sekä vahvistaa asiakkaan päätöksentekotaitoja
- Osaa löytää ja tukea erityisen tuen tarpeissa ja syrjäytymisen vaarassa olevia asiakkaita, perheitä ja yhteisöjä
- Osaa käyttää etsivän työn menetelmiä asiakkaiden, heidän perheidensä ja lähiyhteisöjensä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi
- Osaa selittää kulttuurin merkityksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
- Osaa tukea yhteistyössä eri kulttuureista ja kulttuuritaustasta olevia asiakkaita ja perheitä heidän terveytensä, toimintakykynsä ja hyvinvointinsa edistämisessä
- Osaa valita ja käyttää asiakkaan osallisuutta lisääviä ja vaikuttavia toimintamalleja ja työmenetelmiä yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla
- Osaa uudistaa ja kehittää yhteistyössä terveyden edistämisen toimintamalleja ja työmenetelmiä
- Osaa selittää eettisyyteen ja laillisuuteen liittyvät kysymykset käyttäessään viestintäteknologisia työmenetelmiä
- Osaa käyttää ja kehittää innovatiivisesti sekä asiakaslähtöisesti tieto- ja viestintäteknologiaa työssään yhdessä muiden asiasiantuntijoiden kanssa.
         
THO9G7 Gerontologisen hoitotyön harjoittelu         7         7     x

THOS Terveydenhoitajatyön syventävät opinnot                   30                              
THO1S3 Terveellisen ja turvallisen ympäristön edistäminen           3       3     x

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
                x

Terveellisen ja turvallisen ympäristön edistäminen

- Osaa ottaa työssään huomioon erilaiset terveyttä vahvistavat sekä uhkaavat ympäristötekijät
- Osaa edistää eri-ikäisten asiakkaiden terveellistä, turvallista ja esteetöntä ympäristöä
- Osaa tehdä yhteistyötä ympäristöterveyden erityistilanteissa ja poikkeusoloissa
- Osaa ehkäistä suunnitelmallisesti tapaturmia ja hallitsee ensiavun
- Osaa soveltaa työssään tartuntatautien ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä kansallisia ja kansainvälisiä ohjeita sekä säädöksiä kotimaassa esiintyvien tarttuvien tautien ehkäisyn ja hoidon ja osaa ohjata asiakasta niihin liittyvissä kysymyksissä
- Osaa toteuttaa kansallista rokotusohjelmaa ja matkailijan terveysneuvontaa
     
THO2S3 Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö           3       3     x

THO3S2 Yhteiskunnallinen terveydenhoitajatyö               2   2     x

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
                  x

Yhteiskunnallinen terveydenhoitajatyö

- Osaa tunnistaa yhteiskunnan haasteet ja toimia niiden edellyttämällä tavalla terveyttä edistäen asiakkaidensa parhaaksi
- Osaa puhua asiakaskuntansa puolesta ja tiedottaa näyttöön perustuvasti terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista
- Osaa osallistua väestön terveyttä ja hyvinvointia koskevaan keskusteluun sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla
- Osaa tehdä yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa
- Osaa osallistua palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen yhteistyössä asiantuntijoiden ja palvelun käyttäjien kanssa
- Osaa kehittää terveydenhoitajatyön laatua näyttöön perustuen ja hyödyntää laatusuosituksia työssään
- Osaa seurata terveydenhuollon kustannuksia sekä ehkäisevän työn ja varhaisen tuen vaikuttavuutta
- Osaa tarjota asiakkaalle tarkoituksenmukaisia palveluja ja varmistaa asiakkaan palvelukokonaisuuden jatkuvuuden
- Osaa toimia terveydenhoitajatyön asiantuntijana erilaisissa medioissa.
   
THO4S4 Terveydenhoitajatyön johtaminen ja kehittäminen         2     2   4     x

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
      x

Yrittäjyysosaaminen

- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä
x

Laadunhallintaosaaminen

- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset
          x

Terveydenhoitajatyön johtaminen ja kehittäminen

- Osaa noudattaa terveydenhoitajatyön ja terveyden edistämisen arvoja ja eettisiä periaatteita
- Osaa työskennellä itsenäisesti, vastuullisesti ja innovatiivisesti erilaisissa terveydenhoitajan tehtävissä
- Osaa arvioida ja kehittää ammatillista osaamistaan työelämän haasteiden mukaisesti työuran eri vaiheissa
- Osaa soveltaa terveyden- ja hyvinvoinnin strategioita terveydenhoitajatyön suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä
- Osaa toimia monitoimijaisissa työryhmissä, verkostoissa ja hankkeissa.
- Osaa toimia työryhmän vetäjänä ja johtaa sen toimintaa
- Osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- Osaa kehittää työyhteisötaitojaan terveydenhoitajatyössä ja sen johtamisessa ja kehittämisessä
- Osaa selittää terveydenhoitajatyön yrittäjyyden mahdollisuudet
- Osaa tunnistaa oman kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusosaamisensa ja vahvistaa niitä terveyden edistämisen asiantuntijatehtävässään
- Osaa ylläpitää tietoisuuttaan uusimmista tutkimustuloksista ja kehittämisideoista ja soveltaa niitä työssään
- Osaa kehittää terveydenhoitajatyötä aloitteellisesti ja innovatiivisesti yhteiskunnan ja työelämän tarpeesta
 
THO5S18 Yksilön, perheen ja yhteisön terveydenhoitajatyö             18     18     x

Eettinen osaaminen

- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
              x

Yksilön, perheen ja yhteisön terveydenhoitajatyö

- Osaa ohjata ja tukea asiakkaita parisuhteeseen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lasta odottavan perheen terveyden, hyvinvoinnin ja voimavarojen seurannan ja vahvistamisen yhteistyössä perheen kanssa
- Osaa arvioida odottavan äidin ja sikiön terveyttä ja tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijät sekä ohjata hoitoon tarvittaessa
- Osaa synnytyksen hoidon ja toimia äkillisessä synnytyksessä
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida vastasyntyneen lapsen ja hänen perheensä tuen tarvetta ja vahvistaa osallisuutta
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen, kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa
- Osaa tukea lasta, kouluikäistä ja nuorta terveyttä edistäviin valintoihin
- Osaa kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä
- Osaa arvioida lapsen, kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen
- Osaa ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja –ympäristöä
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida työikäisen, työpaikan ja –yhteisön terveyttä ja työkykyä ylläpitävää ja kuntouttavaa terveydenhoitajatyötä
- Osaa selittää hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteet
- Osaa arvioida työn, työyhteisöjen ja –ympäristöjen vaikutuksia terveyteen
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida tarvittavia toimenpide-ehdotuksia asiakkaiden (yksilö, perhe, ryhmä, työpaikka, työ- tai muu yhteisö) terveyden edistämiseksi
- Osaa toimia moniammatillisessa työyhteisössä ja moniammatillisissa ja –alaisissa verkostoissa
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ikääntyneen terveyttä ja toimintakykyä vahvistavaa terveydenhoitajatyötä
- Osaa arvioida ikääntyneen terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä ja ohjata tarjolla olevien palvelujen käyttöön
- Osaa toimia yhteistyössä ikääntyneen ja hänen omaistensa/ läheistensä kanssa ja tehdä päätöksiä ikääntyneen terveyden edistämiseksi sekä arvokkaan elämän turvaamiseksi
- Osaa toteuttaa kotona tapahtuvaa terveyden- ja sairaanhoitoa.
       
THOH Terveydenhoitajatyön harjoittelu                   30                              
THO1H8 Lasta odottavan perheen terveydenhoitajatyön harjoittelu             8     8     x

THO2H6 Lapsen ja hänen perheensä terveydenhoitajatyön harjoittelu             6     6     x

THO3H5 Kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä terveydenhoitajatyön harjoittelu               5   5     x

THO4H6 Työikäisen ja hänen yhteisönsä terveydenhoitajatyön harjoittelu               6   6     x

THO5H5 Terveydenhoitajatyön kehittäminen               5   5     x

THVV VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT       2 1         3                              

Opetussuunnitelman kuvaukset
 
Koulutusohjelma
TH  Terveydenhoitaja (AMK)
 
Vuositeemat
 
Kompetenssit
Y1  Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta
Y2  Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen
Y3  Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen
Y4  Innovaatio-osaaminen
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja
Y5  Kansainvälistymisosaaminen
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia
Y6  Yrittäjyysosaaminen
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä
Y7  Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset
th1  Sairaanhoidollinen osaaminen
- perustaa työnsä hoitotieteeseen ja lähitieteisiin kohdatessaan ja hoitaessaan asiakkaitaan/potilaitaan sekä heidän lähiverkostojaan
- hallitsee hoitotyön suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin sekä tutkimukseen ja kokemukseen perustuvan ammatillisen päätöksenteon
- osaa käyttää keskeisiä hoitotyön menetelmiä ja toteuttaa hoitotyötä turvallisesti
th2  Terveyttä edistävä terveydenhoitajatyö
- Osaa kehittää promotiivista ja preventiivistä terveydenhoitajatyötä eri toimintaympäristöissä
- Osaa toimia kansanterveyden edistämiseksi ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi soveltaen ennakointitietoa kansanterveydestä
- Osaa analysoida näyttöön perustuvaa tietoa asiakaslähtöisessä terveyden edistämisen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
- Osaa käyttää työnsä perustana keskeistä terveydenhoitajatyötä ohjaavaa lainsäädäntöä sekä kansallisia ja kansainvälisiä sosiaali- ja terveyspoliittisia asiakirjoja
- Osaa kartoittaa asiakkaan voimavaroja, terveyttä suojaavia ja vahvistavia tekijöitä
- Osaa auttaa asiakasta tunnistamaan omia voimavarojaan terveyden ylläpitämisessä ja omahoidossa sekä vahvistaa asiakkaan päätöksentekotaitoja
- Osaa löytää ja tukea erityisen tuen tarpeissa ja syrjäytymisen vaarassa olevia asiakkaita, perheitä ja yhteisöjä
- Osaa käyttää etsivän työn menetelmiä asiakkaiden, heidän perheidensä ja lähiyhteisöjensä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi
- Osaa selittää kulttuurin merkityksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
- Osaa tukea yhteistyössä eri kulttuureista ja kulttuuritaustasta olevia asiakkaita ja perheitä heidän terveytensä, toimintakykynsä ja hyvinvointinsa edistämisessä
- Osaa valita ja käyttää asiakkaan osallisuutta lisääviä ja vaikuttavia toimintamalleja ja työmenetelmiä yksilö-, ryhmä- ja yhteisötasolla
- Osaa uudistaa ja kehittää yhteistyössä terveyden edistämisen toimintamalleja ja työmenetelmiä
- Osaa selittää eettisyyteen ja laillisuuteen liittyvät kysymykset käyttäessään viestintäteknologisia työmenetelmiä
- Osaa käyttää ja kehittää innovatiivisesti sekä asiakaslähtöisesti tieto- ja viestintäteknologiaa työssään yhdessä muiden asiasiantuntijoiden kanssa.
th3  Yksilön, perheen ja yhteisön terveydenhoitajatyö
- Osaa ohjata ja tukea asiakkaita parisuhteeseen ja perhesuunnitteluun liittyvissä asioissa
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lasta odottavan perheen terveyden, hyvinvoinnin ja voimavarojen seurannan ja vahvistamisen yhteistyössä perheen kanssa
- Osaa arvioida odottavan äidin ja sikiön terveyttä ja tunnistaa raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskitekijät sekä ohjata hoitoon tarvittaessa
- Osaa synnytyksen hoidon ja toimia äkillisessä synnytyksessä
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida vastasyntyneen lapsen ja hänen perheensä tuen tarvetta ja vahvistaa osallisuutta
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida lapsen, kouluikäisen ja nuoren kasvun ja kehityksen seurannan yhteistyössä asiakkaiden kanssa
- Osaa tukea lasta, kouluikäistä ja nuorta terveyttä edistäviin valintoihin
- Osaa kannustaa perhettä vanhemmuudessa ja terveellisten elintapojen edistämisessä
- Osaa arvioida lapsen, kouluikäisen, nuoren ja hänen perheensä erityisen tuen ja jatkohoidon tarpeen
- Osaa ylläpitää ja edistää yhteistyössä perheiden ja eri sidosryhmien kanssa turvallista kasvuyhteisöä ja –ympäristöä
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida työikäisen, työpaikan ja –yhteisön terveyttä ja työkykyä ylläpitävää ja kuntouttavaa terveydenhoitajatyötä
- Osaa selittää hyvän työterveyshuoltokäytännön periaatteet
- Osaa arvioida työn, työyhteisöjen ja –ympäristöjen vaikutuksia terveyteen
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida tarvittavia toimenpide-ehdotuksia asiakkaiden (yksilö, perhe, ryhmä, työpaikka, työ- tai muu yhteisö) terveyden edistämiseksi
- Osaa toimia moniammatillisessa työyhteisössä ja moniammatillisissa ja –alaisissa verkostoissa
- Osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida ikääntyneen terveyttä ja toimintakykyä vahvistavaa terveydenhoitajatyötä
- Osaa arvioida ikääntyneen terveyteen, elinoloihin ja elämäntilanteeseen liittyviä palveluntarvetta lisääviä riskitekijöitä ja ohjata tarjolla olevien palvelujen käyttöön
- Osaa toimia yhteistyössä ikääntyneen ja hänen omaistensa/ läheistensä kanssa ja tehdä päätöksiä ikääntyneen terveyden edistämiseksi sekä arvokkaan elämän turvaamiseksi
- Osaa toteuttaa kotona tapahtuvaa terveyden- ja sairaanhoitoa.
th4  Terveellisen ja turvallisen ympäristön edistäminen
- Osaa ottaa työssään huomioon erilaiset terveyttä vahvistavat sekä uhkaavat ympäristötekijät
- Osaa edistää eri-ikäisten asiakkaiden terveellistä, turvallista ja esteetöntä ympäristöä
- Osaa tehdä yhteistyötä ympäristöterveyden erityistilanteissa ja poikkeusoloissa
- Osaa ehkäistä suunnitelmallisesti tapaturmia ja hallitsee ensiavun
- Osaa soveltaa työssään tartuntatautien ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä kansallisia ja kansainvälisiä ohjeita sekä säädöksiä kotimaassa esiintyvien tarttuvien tautien ehkäisyn ja hoidon ja osaa ohjata asiakasta niihin liittyvissä kysymyksissä
- Osaa toteuttaa kansallista rokotusohjelmaa ja matkailijan terveysneuvontaa
th5  Yhteiskunnallinen terveydenhoitajatyö
- Osaa tunnistaa yhteiskunnan haasteet ja toimia niiden edellyttämällä tavalla terveyttä edistäen asiakkaidensa parhaaksi
- Osaa puhua asiakaskuntansa puolesta ja tiedottaa näyttöön perustuvasti terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista
- Osaa osallistua väestön terveyttä ja hyvinvointia koskevaan keskusteluun sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla
- Osaa tehdä yhteistyötä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa
- Osaa osallistua palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen yhteistyössä asiantuntijoiden ja palvelun käyttäjien kanssa
- Osaa kehittää terveydenhoitajatyön laatua näyttöön perustuen ja hyödyntää laatusuosituksia työssään
- Osaa seurata terveydenhuollon kustannuksia sekä ehkäisevän työn ja varhaisen tuen vaikuttavuutta
- Osaa tarjota asiakkaalle tarkoituksenmukaisia palveluja ja varmistaa asiakkaan palvelukokonaisuuden jatkuvuuden
- Osaa toimia terveydenhoitajatyön asiantuntijana erilaisissa medioissa.
th6  Terveydenhoitajatyön johtaminen ja kehittäminen
- Osaa noudattaa terveydenhoitajatyön ja terveyden edistämisen arvoja ja eettisiä periaatteita
- Osaa työskennellä itsenäisesti, vastuullisesti ja innovatiivisesti erilaisissa terveydenhoitajan tehtävissä
- Osaa arvioida ja kehittää ammatillista osaamistaan työelämän haasteiden mukaisesti työuran eri vaiheissa
- Osaa soveltaa terveyden- ja hyvinvoinnin strategioita terveydenhoitajatyön suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä
- Osaa toimia monitoimijaisissa työryhmissä, verkostoissa ja hankkeissa.
- Osaa toimia työryhmän vetäjänä ja johtaa sen toimintaa
- Osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa ja toimintaympäristöissä
- Osaa kehittää työyhteisötaitojaan terveydenhoitajatyössä ja sen johtamisessa ja kehittämisessä
- Osaa selittää terveydenhoitajatyön yrittäjyyden mahdollisuudet
- Osaa tunnistaa oman kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusosaamisensa ja vahvistaa niitä terveyden edistämisen asiantuntijatehtävässään
- Osaa ylläpitää tietoisuuttaan uusimmista tutkimustuloksista ja kehittämisideoista ja soveltaa niitä työssään
- Osaa kehittää terveydenhoitajatyötä aloitteellisesti ja innovatiivisesti yhteiskunnan ja työelämän tarpeesta

Opetussuunnitelma päivitetty: 2016-08-31 12:30:38   Versio: 2017-08-15 10:34:37