MAELINKMAELINK
Â
|
2012-2013 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Yleiset kompetenssit |
Ammatilliset kompetenssit |
Alku |
2012-S |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Y1
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
Y2
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
Y3
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
Y4
Innovaatio-osaaminen
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja |
Y5
Kansainvälistymisosaaminen
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia |
Y6
Yrittäjyysosaaminen
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä |
Y7
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
011
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
012
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
013
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
014
Ympäristöosaaminen
Opiskelija tietää oman toiminnan ympäristövaikutukset ja tuntee maaseutuyrityksen ja ympäristön vuorovaikutuksen ja osaa kehittää yritystä ympäristövastuullisesti. |
|
|
|
|
Maaseutuelinkeinojen ko, 240 op |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
 OP |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Opiskeluvuosi --> |
1. |
 2. |
 3. |
4. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Semester --> |
S |
K |
S |
K |
S |
K |
S |
K |
|
Yht. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Yearly load --> |
65 |
|
65 |
|
63 |
|
47 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Koodi |
Opintokokonaisuus |
28 |
37 |
35 |
30 |
26 |
37 |
22 |
25 |
|
240 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01AYP |
YHTEISET PERUSOPINNOT |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
45 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01ATYKA |
Työelämäosaajana kasvu |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
15 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01ATYKA01 |
Opiskelu ammattikorkeakoulussa |
4 |
|
|
|
1 |
|
|
|
|
5 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
|
|
X
Kansainvälistymisosaaminen
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia |
X
Yrittäjyysosaaminen
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä |
|
|
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
|
|
|
|
|
KA01ATYKA02 |
Terveysliikkuminen ja hyvinvointi |
|
|
3 |

KA01ATYKA04 |
Työelämän perusvalmiudet |
|
|
|
3 |
|
1 |
|
|
|
4 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
X
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
|
X
Kansainvälistymisosaaminen
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01ATYKA05 |
Kansantalouden perusteet |
|
|
|
3 |
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
|
|
X
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
|
|
|
|
KA01AVIVA |
Viestintävalmiudet |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
12 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01AVIVA01 |
Viestinnän perusteet |
|
|
|
3 |
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
X
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
|
|
|
|
|
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
|
|
|
|
|
KA01AVIVA02 |
Svenska |
|
3 |
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
X
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
|
X
Kansainvälistymisosaaminen
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia |
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
|
|
|
|
KA01AVIVA03 |
English |

KA01AVIVA04 |
Tietotekniikka |
3 |
|
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
X
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01AMTLU |
Matematiikka ja luonnontieteet |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
6 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01AMTLU01 |
Matematiikka |
3 |
|
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01AMTLU02 |
Fysiikka ja kemia |
|
3 |
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01ATUKE |
Tutkimus- ja kehitystyöosaaminen |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
12 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01ATUKE05 |
Tieteellinen työskentely ja tutkimusprosessi |
|
|
|
3 |
3 |
|
|
|
|
6 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
X
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
X
Innovaatio-osaaminen
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja |
|
X
Yrittäjyysosaaminen
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä |
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01ATUKE03 |
Tilastollinen päättely |
|
|
|
|
|
3 |
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01ATUKE04 |
Maaseutuneuvonnan ja kehittämistoiminnan perusteet |
|
|
|
3 |
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
X
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
X
Innovaatio-osaaminen
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja |
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
|
|
|
|
|
KA01BYA |
YHTEISET AMMATTIOPINNOT |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
73 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01BKATU |
Kasvituotanto |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
15 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01BKATU01 |
Kasvibiologia ja kasvituotannon orientaatio |
3 |
|
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
|
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
|
|
|
|
|
KA01BKATU02 |
Maaperä ja meteorologia |
|
3 |
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
|
X
Ympäristöosaaminen
Opiskelija tietää oman toiminnan ympäristövaikutukset ja tuntee maaseutuyrityksen ja ympäristön vuorovaikutuksen ja osaa kehittää yritystä ympäristövastuullisesti. |
|
|
|
KA01BKATU03 |
Lannoitus ja muokkaus |

KA01BKATU04 |
Peltokasvien viljely |

KA01BKATU05 |
Kasvinsuojelun perusteet |
|
|
|
3 |
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
|
|
|
|
X
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
X
Ympäristöosaaminen
Opiskelija tietää oman toiminnan ympäristövaikutukset ja tuntee maaseutuyrityksen ja ympäristön vuorovaikutuksen ja osaa kehittää yritystä ympäristövastuullisesti. |
|
|
|
KA01BKOTU |
Kotieläintuotanto |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
9 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01BKOTU01 |
Kotieläintuotannon biologian ja kemian perusta |
3 |
|
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
|
|
|
|
KA01BKOTU02 |
Kotieläintuotannon perustiedot ja taidot |
|
6 |
|
|
|
|
|
|
|
6 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
|
|
|
|
X
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
|
|
|
|
KA01BYMME |
Ympäristön kehittäminen ja metsätalouden perusteet |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
9 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01BYMME01 |
Metsänhoito |
3 |
|
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
X
Ympäristöosaaminen
Opiskelija tietää oman toiminnan ympäristövaikutukset ja tuntee maaseutuyrityksen ja ympäristön vuorovaikutuksen ja osaa kehittää yritystä ympäristövastuullisesti. |
|
|
|
KA01BYMME02 |
Metsäsuunnittelu |
|
|
|
3 |
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
X
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
|
|
|
|
KA01BYMME03 |
Maaseutuyrityksen ympäristötieto |
|
|
3 |
|
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
X
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
|
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
|
X
Ympäristöosaaminen
Opiskelija tietää oman toiminnan ympäristövaikutukset ja tuntee maaseutuyrityksen ja ympäristön vuorovaikutuksen ja osaa kehittää yritystä ympäristövastuullisesti. |
|
|
|
KA01BTERA |
Maatalousteknologia ja rakentaminen |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
12 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01BTERA01 |
Maatalouskoneiden käyttö ja huolto |
3 |
|
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
|
|
|
|
|
KA01BTERA02 |
Maatalousteknologian perusteet |

KA01BTERA03 |
Rakennuttaminen maatilalla |

KA01BLIIKE |
Maatalousyrittäjän liiketoimintaosaaminen |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
9 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01BLIIKE1 |
Liiketoimintaosaamisen perusteet |
6 |
|
|
|
|
|
|
|
|
6 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
X
Yrittäjyysosaaminen
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä |
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
X
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
|
|
|
|
KA01BEKO02 |
Maatilatalouden verotus |

KA01BYRLI |
Yrittäjyys ja liiketoiminnan perusteet |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
9 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01BYRLI01 |
Markkinoinnin perusteet |

KA01BYRLI02 |
Uuden yritystoiminnan luominen |

KA01BYRLI03 |
Kahdenkertaisen kirjanpidon perusteet |

KA01BKASVU |
KASVUKAUSI |
|
|
|
|
10 |
|
|
|
|
10 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
|
|
|
|
X
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
X
Ympäristöosaaminen
Opiskelija tietää oman toiminnan ympäristövaikutukset ja tuntee maaseutuyrityksen ja ympäristön vuorovaikutuksen ja osaa kehittää yritystä ympäristövastuullisesti. |
|
|
|
KA01CSV |
SUUNTAUTUMISOPINNOT |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01CLITO |
Liiketoiminnan suuntautuminen |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01CLITO01 |
Investoinnit ja rahoitus |
|
|
|
|
9 |
|
|
|
|
9 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
X
Yrittäjyysosaaminen
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä |
|
|
|
X
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
|
|
|
|
KA01CLITO02 |
Markkinointi |

KA01CLITO03 |
Maatalous- ja maaseutuyrityksen johtaminen |
|
|
|
|
5 |
|
|
|
|
5 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
X
Yrittäjyysosaaminen
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä |
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
X
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
|
|
|
|
KA01CLITO04 |
Maatalousyrityksen tuotannon suunnittelu |

KA01CLITO05 |
Maatalouspolitiikka |
|
|
|
|
|
5 |
|
|
|
5 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
X
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
|
|
|
|
KA01CLITO06 |
Maatalouden tuotantoekonomia |

KA01CLITO07 |
Kustannuslaskenta ja hinnoittelu |

KA01CLITO08 |
Yritystoiminnan juridiikka |

KA01CLITO09 |
Liiketoiminnan suunnittelu |

KA01CVAL09 |
Tilaus-toimitusketjun hallinta |

KA01CLITO10 |
Substanssiosaaminen |
|
|
|
|
|
3 |
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01CKOTU |
Kotieläintuotannon ja tuotantoeläinten terveydenhuollon suuntautuminen |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01CKOTU01 |
Sikatalouden erikoistumisopintojakso |
|
|
|
|
6 |
|
|
|
|
6 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
|
|
|
|
X
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
|
|
|
|
KA01CKOTU02 |
Nautakarjatalouden erikoistumisopintojakso |

KA01CKOTU03 |
Siipikarjatalouden erikoistumisopintojakso |

KA01CKOTU12 |
Hevostalous |

KA01CVAL05 |
Luonnonmukainen kotieläintuotanto |

KA01CKOTU04 |
Kone- ja laiteautomaatio kotieläintuotannossa |

KA01CKOTU05 |
Katetuottomenetelmän mukainen talouden suunnittelu |
|
|
|
|
|
|
|
6 |
|
6 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
X
Yrittäjyysosaaminen
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä |
|
|
|
X
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
|
|
|
|
KA01CKOTU06 |
Eläinten terveyden ylläpito |

KA01CKOTU07 |
Soveltavan mikrobiologian perusteet |
|
|
|
|
|
2 |

KA01CKOTU08 |
Tarttuvat mikrobiperäiset eläintaudit |

KA01CKOTU09 |
Eläinlääkkeet ja niiden harkittu käyttö |
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
|
|
|
|
X
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
|
|
|
|
KA01CKOTU10 |
Terveydenhuoltotyö |

KA01CKOTU11 |
Muut kotieläintuotannon erikoisalueet |

KA01CKATE |
Kasvituotannon ja agroteknologian suuntautuminen |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01CKATE01 |
Pellon vesitalous |
|
|
|
|
3 |
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
|
|
|
|
|
KA01CKATE02 |
Peltokasvien taudit ja tuholaiset |
|
|
|
|
3 |
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
|
|
|
|
X
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
|
|
|
|
KA01CKATE04 |
Viljelysuunnittelu |

KA01CKATE05 |
Nurmiviljely |

KA01CKATE06 |
Kasvinviljelyn teknologia |

KA01CKATE07 |
Maatilan energiatekniikka |

KA01CKATE08 |
Katetuottomenetelmän mukainen talouden suunnittelu |
|
|
|
|
|
|
|
6 |
|
6 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
X
Yrittäjyysosaaminen
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä |
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
X
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
|
|
|
|
KA01CKATE09 |
Erikoiskasvit |
|
|
|
|
|
3 |
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
X
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
|
|
|
|
KA01CKATE10 |
Perunan tuotanto |

KA01CKATE11 |
Sadonmuodostus ja siemenhuolto |

KA01CKATE12 |
Luonnonmukaisen tuotannon perusteet |
|
|
|
|
3 |
|
|
|
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
|
|
|
|
X
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
|
|
|
|
KA01CVAL06 |
Luonnonmukainen peltoviljely |

KA01CKATE13 |
Avomaan puutarhatuotanto |

KA01CKATE14 |
Ravinnetaseet |
|
|
|
|
|
|
|
3 |
|
3 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
|
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
|
X
Ympäristöosaaminen
Opiskelija tietää oman toiminnan ympäristövaikutukset ja tuntee maaseutuyrityksen ja ympäristön vuorovaikutuksen ja osaa kehittää yritystä ympäristövastuullisesti. |
|
|
|
KA01CKATE15 |
Bioenergia |

KA01CKATE16 |
Peltoviljelyn koneautomaatio |

KA01CELTU |
Elintarviketuotantoprosessi |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
40 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01DVVO |
VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT |
|
|
|
|
|
|
12 |
|
|
17 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01DEKON10 |
Maataloustuote- ja tarvikekauppa |
|
|
|
|
2 |
|
|
|
|
2 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
|
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
|
x
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
|
|
|
|
KA01CLII014 |
Mestarimyyjä -koulutus |

KA01EH |
HARJOITTELUT |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
50 |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
KA01EMHARJ |
Maatilaharjoittelu |
|
16 |
14 |
|
|
|
|
|
|
30 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
X
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
|
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
|
|
|
|
|
KA01EEHARJ |
Erikoistumisharjoittelu |
|
|
|
|
|
20 |
|
|
|
20 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
|
X
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
X
Innovaatio-osaaminen
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja |
|
|
|
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
X
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
|
|
|
|
KA01FOPNAYT |
OPINNÄYTETYÖ |
|
|
|
|
|
|
|
15 |
|
15 |
|
X
Oppimisen taidot
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
X
Eettinen osaaminen
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
X
Työyhteisöosaaminen
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
X
Innovaatio-osaaminen
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja |
X
Kansainvälistymisosaaminen
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia |
X
Yrittäjyysosaaminen
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä |
X
Laadunhallintaosaaminen
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
X
Maa- ja metsätaloustuotanto
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
X
Maaseutu toimintaympäristönä
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
X
Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
X
Ympäristöosaaminen
Opiskelija tietää oman toiminnan ympäristövaikutukset ja tuntee maaseutuyrityksen ja ympäristön vuorovaikutuksen ja osaa kehittää yritystä ympäristövastuullisesti. |
|
|
|
Opetussuunnitelman kuvaukset
|
Koulutusohjelma |
MAELINK Agrologi (AMK) |
 |
|
Vuositeemat |
|
Kompetenssit |
Y1 Oppimisen taidot |
- osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan
- osaa hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti
- kykenee ottamaan vastuuta ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta |
Y2 Eettinen osaaminen |
- kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja sen seurauksista
- osaa toimia alansa ammattieettisten periaatteiden mukaisesti
- osaa ottaa erilaiset toimijat huomioon työskentelyssään
- osaa soveltaa tasa-arvoisuuden periaatteita
- osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita
- kykenee vaikuttamaan yhteiskunnallisesti osaamistaan hyödyntäen ja eettisiin arvoihin perustuen |
Y3 Työyhteisöosaaminen |
- osaa toimia työyhteisön jäsenenä ja edistää yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
- osaa hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa oman alansa tehtävissä
- kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa
- osaa tehdä päätöksiä ennakoimattomissa tilanteissa
- kykenee työn johtamiseen ja itsenäiseen työskentelyyn asiantuntijatehtävissä
- omaa valmiuksia yrittäjyyteen |
Y4 Innovaatio-osaaminen |
- kykenee luovaan ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen
- osaa työskennellä projekteissa
- osaa toteuttaa tutkimus- ja kehittämishankkeita soveltaen alan olemassa olevaa tietoa ja menetelmiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja |
Y5 Kansainvälistymisosaaminen |
- omaa alansa työtehtävissä ja niissä kehittymisessä tarvittavan kielitaidon
- kykenee monikulttuuriseen yhteistyöhön
- osaa ottaa työssään huomioon alansa kansainvälisyyskehityksen vaikutuksia ja mahdollisuuksia |
Y6 Yrittäjyysosaaminen |
- ymmärtää yrityksen toiminnan ja liiketoimintaympäristön vuorovaikutuksen sekä omaksuu yrittäjyyden ja yrittäjämäisen tavan toimia ymmärtää kannattavan yritystoiminnan perusteet
- osaa analysoida yrityksen toimintaa ja riskejä |
Y7 Laadunhallintaosaaminen |
- opiskelija tuntee alalle tyypilliset laatujärjestelmät
- opiskelija ymmärtää laatuajattelun ja laatujärjestelmien vaatimukset |
011 Maa- ja metsätaloustuotanto |
Opiskelija tuntee maatilakokonaisuuden ja siihen kuuluvat toiminnot ja työt, osaa viljellä peltoja tarkoituksenmukaisella tavalla ja kannattavasti, osaa hoitaa, ruokkia ja jalostaa tuotantoeläimiä kannattavasti ottaen huomioon niiden terveyden ja hyvinvoinnin. Hän osaa käyttää maataloudessa tarvittavia koneita ja laitteita tehokkaasti ja turvallisesti ja osaa hoitaa ja käyttää metsää taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. |
012 Maaseutu toimintaympäristönä |
Opiskelija tuntee maaseudun toimijaverkostot ja osaa toimia näissä verkostoissa sekä tuntee kansainvälisen ja kansallisen maaseutupolitiikan ja tietää niiden vaikutukset alueiden, maaseudun ja maatalouden toimintaedellytyksiin ja kehittymiseen. |
013 Liiketoimintaosaaminen ja yrittäjyys |
Opiskelija tuntee yritystoiminnan periaatteet ja liiketoiminnan osa-alueet ja osaa johtaa ja kehittää maaseutuyritystä suunnitelmallisesti sekä taloudellisesti kannattavalla tavalla. |
014 Ympäristöosaaminen |